Suomen liikenneväylien korjausvelka on kasvanut 2,5 miljardiin euroon. LEHTIKUVA/AKU HÄYRYNEN

Keskuskauppakamari yhtiöittäisi tieverkon

Keskuskauppakamarin mielestä Suomi tarvitsee uuden liikenteen rahoitusmallin.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mukaan valtion sataprosenttisesti omistama ja tuottoa tavoittelematon yhtiö voisi hyödyntää vahvaa tasettaan ja toteuttaa etupainotteisesti kuuden miljardin euron tieinvestoinnit.

– Kaikki yksinumeroiset valtatiet voitaisiin rakentaa kerralla kuntoon Helsingistä Ouluun ja vastaavat poikittaisyhteydet idästä länteen. Kyseessä olisi tavallaan teiden Finavia, hän sanoo.

Nykymallilla tieverkkoon kyetään investoimaan ainoastaan 300 miljoonaa euroa vuosittain. Tämä tarkoittaa sitä, että sekä autoilun verot että investointi- ja korjausvelka vain kasvavat jatkuvasti.

Liikennettä verottamalla autoilun tuotot hukkuvat valtion pohjattomaan kassaan, eivätkö kanavoidu tieverkon tai tienkäyttäjien hyväksi. Suomessa liikenteeltä perittävistä maksuista ja veroista palautetaan 19 prosenttia liikenneväylille, josta noin puolet tiestölle. Esimerkiksi Ruotsi palauttaa tuloista takaisin väylille 53 prosenttia.

Keskuskauppakamarin mallissa valtion omistaman yhtiön tulot kerättäisiin tiemaksuilla, jotka korvaisivat osittain nykyisen polttoaineveron.

– Uudistuksen ehdoton reunaehto on, etteivät kansalaisten ja elinkeinoelämän liikkumisen kustannukset kasvaisi, vaan vastaavasti liikennepolttoaineiden verotusta alennettaisiin. Maksut voidaan ottaa käyttöön, mikäli keräämisjärjestelmä on kustannustehokas, digitaalinen ja täysin tietoturvallinen, Romakkaniemi sanoo.

Suomen liikenneväylien korjausvelka on kasvanut 2,5 miljardiin euroon. Tekemättömiä, tarpeellisia uusinvestointeja lasketaan olevan jopa 15 miljardin edestä.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt