Verkkouutiset

”Keskituloisen vero 5,1 prosenttia alempi” – PS keventäisi Ruotsin tasolle

Perussuomalaiset kannattaa keskituloisten verotuksen asteittaista laskemista Ruotsin tasolle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaiset ehdottaa verotuksen uudistamista tavalla, joka vahvistaisi keskituloisten suomalaisten ostovoimaa ja omistajuutta.

Puolueen talouspoliittisen ohjelman torstaina esitellyt poliittinen suunnittelija Sakari Puisto totesi, että vaurastumisen tulisi onnistua myös normaalilla työnteolla. Verojärjestelmän olisi myös palkittava ahkeruus nykyistä tehokkaammin.

Hän huomautti, että esimerkiksi 42 500 euroa ansaitsevan palkansaajan verotus on Ruotsissa 5,1 prosenttiyksikköä kevyempää.

– Keskituloisten verotus on huomattavasti Suomea lievempää. Tämä muodostaa suomalaiseen järjestelmään kannustinloukun, jota haluamme kuroa umpeen asteittain. Muutoksen hintalappu olisi suuri, mutta uudistuksen voisi toteuttaa asteittain, Puisto sanoi.

Perussuomalaiset esittää lisäksi valtion velkaantumisen lopettamista ja ”rehdein säännöin” harjoitettavaa vapaakauppaa. Uusia investointeja esitetään liikenteeseen, kohtuuhintaiseen asumiseen, koulutukseen ja hoivapalveluihin.

Poliittinen suunnittelija Riikka Purra esitteli tilaisuudessa myös puolueen sosiaalipoliittisen ohjelman. Hänen mukaansa hyvinvointivaltio tarkoittaa työnteon ja turvaverkkojen toimivaa tasapainoa.

– Se ei tarkoita holhoavaa Suomea, jossa kaikki ihmiset työskentelevät julkisella sektorilla, syövät maksalaatikkoa ja äänestävät demareita, Purra totesi.

Hän totesi maahanmuuton ja ”halpatyövoiman tietoisen tuonnin” vaikeuttavan hyvinvointivaltion ylläpitämistä.

– Tätä menoa maksajat loppuvat kesken. Julkaisemme muutaman viikon kuluttua suuren tutkimuksen maahanmuuton kustannuksista. Tämän jälkeen kukaan ei voi väittää, että kyseessä olisi pieni ongelma. Hyvinvointivaltio on pidettävä rajattuna, ei avoimena, Purra sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)