Verkkouutiset

”Keskiluokan veroahdingon vähättely on ylimielistä”

Heikki Vestmanin mukaan punavihreät ministerit eivät tunnista arjen haasteita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Heikki Vestman (kok.) suomii sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) ja opetusministeri Li Anderssonin (vas.) vähätteleviä lausuntoja keskiluokan veroahdingosta.

Ohisalo kysyi eilen Helsingin Sanomien haastattelussa, että ”onko keskiluokalle merkityksellistä se, jääkö muutama euro enemmän käyttöön kuussa rahaa, vai se, että ympäröivä yhteiskunta on kunnossa”. Li Andersson puolestaan totesi perjantaina Facebookissa keskiluokan kyllä kestävän veronkorotukset.

– Kuinka pihalla vihreiden ja vasemmistoliiton puheenjohtaja voivat olla suomalaisen työssä käyvän keskiluokan tilanteesta, Vestman kysyy tiedotteessaan.

– Uudellamaalla on karua todellisuutta se, ettei keskituloinenkaan meinaa tulla enää palkallaan toimeen. Työn ja liikkumisen verotus on poikkeuksellisen ankaraa ja elinkustannukset korkeat. Arjen kalleus johtuu OECD-maiden korkeimpiin lukeutuvasta kokonaisveroasteesta, jota Rinteen hallitus aikoo edelleen nostaa. Raskaimman verorasituksen kantaa juuri työssä käyvä suomalainen,  Vestman toteaa.

Vestman mukaan hallituksen veropäätökset kasautuvat voimakkaasti perheellisille keskituloisille palkansaajille, joiden työssäkäynti ja arki ovat riippuvaisia omasta autosta.

– Suorastaan todellisuudesta vieraantunut on Vihreiden puheenjohtaja Ohisalon näkemys, että keskiluokalle jäisi vain muutama euro vähemmän rahaa kuussa käyttöön. Eikö Ohisalo tunne päätöstensä vaikutusta?

– Kahden keskituloisen autollaan työssä käyvän palkansaajan perheelle jää ensi vuonna veronmaksajien laskelmien perusteella työstä käteen jopa 100 euroa kuussa vähemmän kuin tänä vuonna. Tämä johtuu siitä, että polttoaineveron korotusten lisäksi hallitus antaa työn verotuksen ankaroitua sekä leikkaa kotitalousvähennystä, Vestman sanoo.

Vestmanin mukaan työssä käyvien verotaakka on sillä tasolla, että pian töihin ei kannata enää lähteä.

– Keskiluokan veroahdingon vähättely on ylimielistä. Työn kannattavuus on lopulta yksinkertaista matematiikkaa. Jos käteen jää lähes yhtä paljon silloin, kun jättäytyy sosiaaliturvan varaan kotiin, yhä useampi myös valitsee jäädä kotiin köllimään, Vestman sanoo.

– Punavihreiden hallitus on käytännössä asettanut kaiken muun työssä käyvien suomalaisten edelle. Hallituksen tavoitteena näyttää olevan ahkerien Suomen sijaan köllöttelijöiden Suomi, Vestman sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)