Verkkouutiset

Kesämökkien ja tonttien kysyntä kovassa kasvussa

Kysyntä kasvoi voimakkaasti maaliskuun aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sp-Kodin toimitusjohtajan Jukka Rantasen mukaan kyse ei ole normaalista kausittaisesta ja jokakeväisestä kesämökkien kysynnän lisääntymisestä. Halutuimmilla paikkakunnilla kysyntä ylittää tarjonnan tällä hetkellä selkeästi.

– Uskon koronavirusepidemialla olevan merkitystä kesämökkien ja tonttien kysynnän paikoin hurjaankin kasvuun, sanoo Rantanen.

Hänen mukaansa aika näyttää, tuleeko mökkikantamme koronan seurauksena kasvamaan nopeammin kuin 1980-luvulla, jolloin kesämökkirakentamisen suosio on ollut Suomessa huipussaan.

– En pitäisi sitä mahdottomana. Korona muuttaa matkustuskulttuuriamme. Vapaan reissaamisen aika on ainakin joksikin aikaa ohi, ja ulkomaanmatkailusta tulee muun muassa lentoyhtiöiden konkurssien myötä selvästi aiempaa kalliimpaa, Rantanen arvelee.

– Viimeisimmän kuluttajabarometrin mukaan, joka on tehty maaliskuun aikana pääosin ennen koronasulkuja, suomalaisten ulkomaan lomailuaikeet seuraavien kuuden kuukauden aikana ovat pudonneet selvästi. On mielenkiintoista nähdä muutaman vuoden kuluttua, miten pysyviä muutoksia korona jättää matkailuun, sanoo Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen.

– Kesämökkeilyn ja kotimaanmatkailun suosio tullee kasvamaan merkittävästi, erityisesti keski-ikäisten ja vanhempien keskuudessa. Mökkikuume näyttää nyt tosin iskeneen myös lapsiperheisiin eri puolilla Suomea, uskoo Rantanen.

Halutuimpia alle 100[nbsp]000 euron kesämökit

Sp-Koti teetti helmi–maaliskuun vaihteessa juuri ennen koronakriisin puhkeamista välittäjillä ja yrittäjillä mökkiteemaisen kyselyn.

– Vastaajista 63 prosenttia uskoo kesämökkimarkkinan vilkastuvan tai pysyvän ennallaan tänä vuonna. Todennäköisesti nyt huhtikuun loppupuolella mökkikaupan vilkastumiseen uskoo vielä useampi kyselyymme vastanneista.

Kyselyn mukaan kaikkein eniten tällä hetkellä kysytään 50[nbsp]000–150[nbsp]000 euroa maksavia kesämökkejä. Jopa 80 prosenttia kysynnästä kohdistuu tämän hintaluokan mökkeihin ja omakotitaloihin. Yli 200[nbsp]000 euroa maksaviin kesämökkeihin kohdistuu kysyntää vain neljä prosenttia.

–Tie perille, oma ranta ja sähkö ovat kolme tärkeintä valintakriteeriä, ja selvästi esimerkiksi juoksevaa vettä, sisävessaa ja talviasuttavaa kuntoa houkuttelevampia ominaisuuksia. Yhä edelleenkään suomalaiset eivät siis näytä kaipaavan luksusta kesämökiltään tai vapaa-ajan asunnoltaan, Rantanen kertoo.

Myös kesämökkitontteja on alettu kysyä aiempaa selvästi enemmän.

– Näyttää siltä, että mökinrakennusbuumi on nostamassa pitkän tauon jälkeen jälleen päätään. Liikkeellä on selvästi aiempaa enemmän myös ihmisiä, jotka ovat päättäneet toteuttaa unelmansa mökistä tai kakkosasunnosta rakentamalla tai rakennuttamalla sellaisen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)