Verkkouutiset

Kerro verkossa tutkijoille havainnoistasi koronakriisissä

Vastaaja voi esimerkiksi mainita riskitilanteita, joissa virus saattaa levitä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aalto-yliopisto kerää kaikille avoimessa verkkokyselyssä kansalaisilta arkielämän kokemuksia ja havaintoja koronaepidemian ajalta.

Tutkijat analysoivat verkkokyselystä kertyneitä vastauksia ja esittävät niiden pohjalta ratkaisuja, jotka pyritään toteuttamaan viipymättä.

Havainnot voivat koskea esimerkiksi terveyspalveluita, kaupan tai muun palvelusektorin toimintaa, riskikäyttäytymistä, viestintää, työelämää tai harrastuksia.

– Vastaaja voi esimerkiksi mainita riskitilanteita, joissa virus saattaa levitä. Yksi tällainen voisi olla pankkikortin koodin naputtelu kaupan kassalla, arvioi tutkimuksen projektivastaava Otto Olavinen tiedotteessa.

Hankkeen alullepanijoihin ja toteuttajiin kuuluva professori Risto Ilmoniemi muistuttaa lisäksi, että havaitut tarpeet voivat liittyä myös koronakriisin aiheuttamiin käytännön ongelmiin kodeissa ja työpaikoilla.

Käytännön ratkaisut voivat tutkijoiden mukaan olla yksinkertaisia ja nopeasti toteutettavia, kuten kauppojen ja apteekkien kassoille asennetut pleksilasit. Jos ratkaisu taas vaatii pitkäaikaista kehittämistä esimerkiksi uuden teknologian muodossa, se voi olla hyödynnettävissä tulevissa epidemioissa.

Aalto-yliopiston kysely löytyy osoitteesta koronavastaus.fi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)