Verkkouutiset

Keräily – vitsaus vai viaton iloa tuottava harrastus?

Lars Göran Johnsson aloitti taiteen keräilyn 60 vuotta sitten ja toi kokoelman Turkuun kaikkien katseltavaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kun keräily valtaa ihmispoloisen, lähiomaisten katse valpastuu. Onko kyse pakkomielteen vallassa toimivasta ihmisestä, jonkinlaisen luonnehäiriön saaneesta saalistajasta? Keräilijöitä ja heidän intohimonsa kohteita on monenlaisia. Joku haalii kallisarvoisia esineitä, toinen keskittyy muiden silmissä liki arvottomiin tavaroihin.

Lars Göran Johnsson ihastui 30-vuotiaana abstraktiiviseen taiteeseen, sitten konstruktivismiin. Tänään hän tunnustaa olevansa kiinnostunut kaikesta taiteesta. Nykytilanne vaikuttaa lähes huolestuttavalta, sillä nyt hänen kohteensa on oikeastaan rajaton, jolle vain rahan riittävyys asettaa raamit.

Voidakseen kartuttaa kokoelmiaan Johnssonin on ollut pakko toimia myös kylmäkiskoisesti ja harkiten. Taidegalleriat ovat erinomainen tapa tutustua taidevirtauksiin ja seurata artistien kehitystä. Galleriat eivät kuitenkaan ole edullisia ostajan kannalta, sillä niiden välityspalkkiot nostavat hintatasoa jopa kolmanneksella. Paras keino päästä aarteiden äärelle ilman välikäsiä, on ujuttautua suoraan taiteilijan ateljeehen. Suorakauppa on se paras kauppa.

Huolimatta rakkaudesta taiteeseen Johnsson on osannut olla viileä kaupantekijä, tässä tapauksessa vain ostaja. Hän on keinotellut arvonnousuilla äärettömän vähän. Taiteilijoihin tutustuessaan hän on päässyt kurkistamaan luomisprosesseihin, ostajana hän on suorittanut eräänlaista vakoilua: mitä on tulossa, mihin iskeä killinkinsä tarpeeksi aikaisessa vaiheessa. Niinpä kokoelma on paisunut paisumistaan. Eikä keräilijä itse tarkoin tiedäkään kokoelmansa kappalemäärää, no yli 500 taulua nyt kumminkin.

Huolimatta keräilyyn usein liittyvästä tinkimisestä tästä saalistajasta on tullut myös monen artistin ystävä. Erinomainen esimerkki on Johnssonin Juhani Harri –kokoelma. Siitä osa on nyt Sara Hildenin taidemuseon Harri-näyttelyssä lainassa Tampereella. Muutamia on näytillä nyt myös Turun Taidemuseossa.

Taidetta, lusikoita, kameroita, oksennuspusseja, postimerkkejä…

Kaikki eivät askaroi korkeakulttuurin parissa. Olen itse vieraillut hyvinkin omaperäisten kokoelmien omistajien kodeissa. Kyseiset henkilöt ovat vaikuttaneet täysissä järjissään olevilta varsin normaaleilta ihmisiltä. Useilla heistä on aviopuoliso, lapsia ja tavanomainen asunto. Omalaatuiseksi heidät voi kuitenkin luokitella pikaisen kotivierailun perusteella. Kokoelmat vievät suhteettomasti tilaa, vaikka et keräisikään postimerkkejä painavampia paperilappusia.

Joskus vanhemmilta peritty kokoelma voi olla saajalleen huolenaihe. Moni luulee saaneensa mittavan arvokkaan aarteen, mutta viedessään postimerkkivuortaan alan liikkeeseen edessä voi olla rankka pettymys. Aikaisempien sukupolvien keräily voi olla pikkurahan arvoinen, menneisyyden vaivannäkö ei sisällä edes minkäänlaista tunnearvoa.

Kun liikkeellä on samanaikaisesti juuri toinen toisiaan muistuttavia kokoelmia, ne syövät arvostuksen molemmin puolin. Näin varsinkin, jos kyseessä on monistetut bulkkituotteet. Tuhannen arvottoman postimerkin joukossa saattaa olla yksi virhepainama, mutta kuka sitä säkillisestä jaksaa etsiä ja löytää.

Taide on eri asia

Mitä mahtoi Turun Taidemuseo tuumata, kun se sai hoiviinsa yli puoli tuhatta Johnssonin hankkimaa taideteosta? Tässä tapauksessa ilo oli aitoa, koska kokoelma käsittää uniikkitöitä, tarkalla silmällä valittuja. Olkoon yleisluonnehdinta ei-vanhaa taidetta. Yhden taiteen keräilyasteella olevasta ihmistyypistä antaa oivallisen kuvan Porin Taidemuseon johtaja Esko Nummelin:

”Katujen kulkijan tavoin hän on varakas, porvarillinen henkilö, joka voi vailla kiirettä vaellella, pysähtyä aina niin halutessaan, ihmettelemään, imemään vaikutteita, haastamaan aiemmat käsityksensä ja oppimaan, oivaltamaan uutta. Ilman uhrauksia, kärsimyksiä tämä ei kuitenkaan tapahdu”.

Mittavan taidekokoelman saaminen ei taidemuseolle ole pelkästään huoletonta iloa. Miten kiinnostava se on, mitä se antaa museolle ja mitä se edellyttää. Mistä varastotilat? Jos kokoelma muodostaa johdonmukaisen laadukkaan juonen, se tarjoaa esille pantavaa ja lisää mielenkiintoa taidetta kohtaan.

Johnssonin kokoelman ansio on myös hänen 15-vuotisen USA:ssa tehdyn tutkijantyön ohessa hankkimistaan töistä. Suurelle yleisölle nimet saavat olla vieraita, mutta hyvän oppaan avulla taiteen maantieteellisesti ja ajassa levittäytyvä juurakko valkenee. Keräilijälle itselleen kaikki alkoi – kuten tavallista – jo lapsuudessa, jolloin Akseli Gallen-Kallela valtasi koulupojan. Rahaa ei siihen ollut, mutta rakkaus puhkesi.

Parikymmenvuotiaana hän sai päähänpiston. Hän halusi ostaa yhden työn jokaiselta Prisma-ryhmän taiteilijalta. Hän anoi ja sai audienssin Sigrid Schaumannilta:

”Ajattelin, että nyt ostetaan yksi Sigrid Schaumannilta. Hän ei ollut pienemmissäkään määrin kiinnostunut myymään mitään töitä! Häntä kiinnosti kaksi asiaa silloin: viha Urho Kekkosta kohtaan ja suomenruotsalaisuuden ylläpito.” Tuohon voisi vain todeta: alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo.

Lars Göran Johnssonin taidekokoelma Turun Taidemuseossa 17.5.2020 saakka.

Lars Göran Johnsson: Taidekokoelma. 2015 Porin Taidemuseo. Painettu Turussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)