Verkkouutiset

Kenen on vastuu, kun hallitus ei ole halunnut pakkotestata?

Kansanedustaja ihmettelee, miksi koronan ja nyt sen muuntoviruksen on annettu kerta toisensa jälkeen levitä rajojen yli.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) ihmettelee, miksei Suomessa ole otettu rajoille pakollista koronavirustestausta jo aiemmin, vaikka jo vuonna 2016 tehty laki olisi sen mahdollistanut.

Sanna Marinin (sd.) hallitus esitteli tällä viikolla tartuntatautilain muutosta, joka mahdollistaa pakolliset koronatestaukset rajanylityspaikoilla. Heinonen huomauttaa, että kokoomus on esittänyt samaa asiaa jo huomattavasti aiemmin.

– Pari kuukautta ehti tämänkin opposition vetoomuksen jälkeen vielä mennä ja sinä aikana näytettiin luotavan jopa jonkinlaista tarinaa siitä miten hallitus nyt etsii ja neuvottelee sopua rajojen pakkotestaustauksesta, miten pakkotestauksessa on juridisia ongelmia ja miten lopulta näihin kaikkiin oltaisiin löydetty ratkaisut. Kaikkivoipa hallitus siis taas loi ongelmat julkisuuteen itse ja sitten itse kertoi ne ratkaisseensa, Timo Heinonen kirjoittaa blogissaan.

Kansanedustaja viittaa Helsingin Sanomien artikkeliin pakkotestauksista. Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden emeritusprofessori Olli Mäenpää ja Turun yliopiston julkisoikeuden professori Janne Salminen sanovat, että uusi hallituksen esitys pakkotestausten aloittamisesta on tarpeeton, koska lain mukaan pakkotestaukset olisi voitu aloittaa rajoilla jo ajat sitten. ”Hallituksen esitys ei tuo oikeastaan mitään uutta aluehallintovirastojen toimivaltaan määrätä ihmisiä pakolliseen terveystarkastukseen, koska tämä toimivalta on jo voimassa olevassa laissa”, professori Salminen totesi.

Vaikka aluehallintovirastoilla olisi jo aiemmin ollut laissa säädetty toimivalta määrätä pakolliset koronatestaukset esimerkiksi lentoasemille ja satamiin, niin ei ole toimittu.

– Minusta kysymys nyt kuuluukin, että miksi AVI:t eivät käyttäneet voimassa olevaa lainsäädäntöä ja sen suomia ja siis jopa heitä velvoittavia toimia koronan Suomeen leviämisen estämiseksi? Ohjeistiko joku niitä ylempää? Vai mistä oli kyse, Timo Heinonen kysyy.

Aluehallintovirastojen valvonta kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle. Se ei ohjeistanut aluehallintovirastoja aloittamaan pakkotestauksiin määräämistä. HS:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan näyttää siltä, että asiassa on ollut ”pallottelua vastuunkannosta” eri tahojen välillä.

– Koronan ja nyt myös sen ärhäkän muuntoviruksen on siis annettu kerta toisensa jälkeen levitä maahamme rajojen yli? Miksi?

Heinonen ihmettelee, miksi hallitus on tehnyt rajuja rajoituksia esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoimintaan sekä kulttuuri- ja tapahtuma-alalle, mutta ei määrännyt pakollisia koronatestejä rajoille.

– Ymmärrän, että tämän jälkeen hämmennys Suomessa tehtyjä koronarajoituksia kohtaan kasvaa? Meillä on laitettu lasten ja nuorten harrastuksia kiinni, yrityksiä kyykkyyn, kulttuuri- ja tapahtuma-ala polvilleen ja samaan aikaan selviää, että kaikista vaikuttavin toimi eli ulkorajojen koronavalvonta ja pakkotestaus on jätetty käyttämättä?

Kansanedustajan mukaan ”laki siis olisi sallinut jo viime keväänä pakkotestaamisen, kun koneita Italian Bergamosta ja Pohjois-Makedonian Skopjesta Suomeen saapui. Tätä oikeutta ei jostain syystä haluttu käyttää”.

– Entistä ihmeellisemmäksi tilanteen tekee se, että viime vuoden lopulla Marinin hallitus toi eduskuntaan omien puheidensa mukaan pakkotestaamiseen tähdänneen lainsäädäntömuutoksen. Tarinassaan Marin…  antoi ymmärtää, että eduskunta esti tämän lainsäädännön voimaan saamisen.

– Sehän ei pidä paikkaansa. Esitys oli yksi maamme historian huonoimmin valmisteltuja ja siinä oli mittavia perustuslaillisia ongelmia. Laki ei siis kaatunut eduskunnan vastustukseen erinomaisen hallituksen edessä, vaan kyse oli luvattoman huonosta lainsäädännön valmistelusta. Nyt, kun totuus on saatu julki voimassa olevasta lainsäädännöstä ja siitä, että muutoksia ei edes lakiin de facto tarvita, niin kysymys kuuluukin, että mitä kunnan teatteria nämä kaikki ovat olleet?

Heinonen kirjoittaa, että ”jostain syystä Marinin hallitus ei ole halunnut lentokenttien ja satamien pakkotestausta käyttää”.

– Nyt kysymys kuuluukin, että miten vastuuton tämä ratkaisu on ollut ja kenen siitä kuuluu kantaa vastuu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)