Verkkouutiset

”Kenen etua Jussi Halla-aho linjallaan oikein ajaa”

Puoluepolitikointi ei saa vaarantaa suomalaisten turvallisuutta, toteaa sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Sininen eduskuntaryhmä kannattaa tiedustelulakien uudistuksen kiireellistä hyväksyntää. Kuten puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) tänään linjasi, Suomen tiedustelulainsäädännön kehittäminen on ollut jo pitkään muita länsimaita jäljessä. Viimeistään Turun terrori-isku osoitti, että uudistuksia tarvitaan, sanoo sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoi torstaina suhtautuvansa kriittisesti tiedustelulakien nopeutettuun käsittelyyn. Hänen mukaansa Suomen turvallisuus ei ole välttämättä kiinni siitä, saadaanko lainsäädäntö valmiiksi tämän vaalikauden aikana.

– Jokainen päivä, jolloin joudumme toimimaan ilman uudistettua tiedustelulainsäädäntöä, vaarantaa suomalaisten turvallisuutta. Suomi ei voi tällä hetkellä tuottaa itse tiedustelutietoa esimerkiksi Suomesta Syyriaan tai Irakiin lähteneistä taistelijoista, vaan olemme ulkomaisten tiedustelupalveluiden hyväntahdon varassa. Jos tiedustelulakien uudistusta ei saada hyväksyttyä tällä vaalikaudella niin silloin vaarannetaan koko uudistus. Kenen etua Halla-aho linjallaan oikein ajaa, ihmettelee Elo.

Halla-ahon mukaan ”se ei riitä perusteluksi, että hallituksen pitäisi saada sulka hattuunsa tiedustelulakien läpiajamisesta”.

– Tiedustelulakien uudistamista on valmisteltu virkamiestyönä vuodesta 2013. Asiantuntijoiden mukaan voimme olla jopa 15 vuotta jäljessä Ruotsia ja muita länsimaita. Uudistuksella voimme huolehtia yhtaikaa sekä kansalaisten perusoikeuksista että kansallisesta turvallisuudesta. Sulkasatoa pohtiva puoluepolitikointi ei saa vaarantaa suomalaisten turvallisuutta, sanoo Elo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)