Verkkouutiset

Kemianteollisuus: Päivääkään ei ole hukattavaksi

Kemianteollisuuden mukaan kriisin keskellä katse täytyy nostaa tulevaan ja rajata vahinkoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtioneuvoston kanslia ja ministeriöt ovat asettaneet työryhmiä vahinkojen rajoittamiseen ja kriisin jälkihoitoon. Tehtävä on vaativa, sillä kriisin hoito ja kesto tulee paljolti määrittämään sen, miten ja millaisin vaurioin pääsemme siitä ulos.

– Nyt ei saa jäädä tuleen makaamaan, vaan on löydettävä ratkaisuja nopeasti ja toimeenpantava ne välittömästi, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

Hänen mukaansa talouden toipumisen kannalta on olennaista, että terveet ja taudin jo sairastaneet ja sille immuniteetin hankkineet voivat palata töihin.

– Samoin tartuntaketjut on pystyttävä jäljittämään. Työikäisten testaamista tuleekin laajentaa massiivisesti ja koronavasta-ainetestaus olisi tullut ottaa osaksi työterveyshuoltoa, Aalto sanoo.

Yritystoiminnan jatkuvuus avain toipumiseen

Aalto toteaa, että yhdenkään elinkelpoisen yrityksen toiminnan ei pitäisi koronan vuoksi loppua. Yritysten avustusmuotoisen tuen kasvu, likviditeetin tukeminen ja takausvaltuuksien nosto tulevat tarpeeseen, samoin lisäresurssit yritystukihakemusten käsittelyyn. Teollisuuden osalta pahin on vasta edessä.

– Myöntövaltuuksien korottaminen on tervetullutta. Yhtä tärkeää on kuitenkin se, että rahoituksen myöntämisessä ymmärretään poikkeusolot ja arvioidaan hankkeita laajakatseisesti, Aalto sanoo.

Yritystoiminnan jatkuvuuden kannalta tuotannossa tarvittavien raaka-aineiden ja materiaalien saatavuus on yksi peruslähtökohta.

– Onkin tärkeää, että valtio edistää aktiivisesti myös teollisuuden tarvitsemien suojaimien saatavuutta turvallisuuden ja työsuojelun varmistamiseksi. Muuten yhteiskunnan kannalta kriittistä tuotantoa voidaan joutua pysäyttämään.

Aallon mukaan elvytystoimien ohella pitäisi pystyä päättämään rakenteellisista toimista, joilla Suomi palautetaan kriisin jälkeen kestävän kasvun, korkean työllisyyden ja kestävän julkisen talouden uralle.

– Kaikki yritysten toimintaympäristöä heikentävät toimet on nyt syytä unohtaa.

Aallon mukaan tulevaisuuden kannalta olennaista on yritysten halu ja mahdollisuus uusiutua, investoida ja työllistää. Kyse on myös osaamisesta ja mahdollisuudesta sen kehittämiseen.

– Uudessa koronan jälkeisessä tilanteessa täydennys- ja muuntokoulutuksen merkitys korostuu. Oppivelvollisuuden pidentäminen tulisi, jollei haudata, niin ainakin uudelleen arvioida sen vaatiman rahoituksen ja aikataulun suhteen, Aalto toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)