Koronavirusepidemia ja poikkeustila ovat vaikuttaneet räjähdysmäisesti Kelan etuushakemus- ja työmäärien kasvuun sekä taloudelliseen tilanteeseen. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

”Kelan toimintakyky uhkaa murtua”

Kela tarvitsee viipymättä lisämäärärahoja, sanoo Sari Sarkomaa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtajan Sari Sarkomaan mukaan koronavirusepidemia ja maamme poikkeustila ovat vaikuttaneet räjähdysmäisesti Kelan etuushakemus- ja työmäärien kasvuun sekä taloudelliseen tilanteeseen. Hänen mukaansa Kelan toimintakyky uhkaa murtua.

– Kela tarvitsee viipymättä lisämäärärahoja, jotta vaikeaan tilanteeseen joutuneet ihmiset saavat välttämättömän toimeentulon ja avun, hän toteaa.

Sarkomaan mukaan tilanteen vakavuutta kuvaa se, että Kela on jo tällä viikolla pyytänyt sosiaali- ja terveysministeriöltä lupaa ylittää lakisääteisiä käsittelyaikoja. Kela on sosiaali- ja terveysministeriön lisäksi asiassa lähestynyt myös oikeuskansleria ja Kelaa valvovia valtuutettuja

– On suuri puute, että koronakriisin hoitoon liittyvästä parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevasta hallituksen lisätalousarvioesityksestä puuttuvat Kelan välttämättä tarvitsemat lisämäärärahat, sanoo Sarkomaa.

Hän kehottaa hallitusta viipymättä turvaamaan Kelan toimintamäärärahat ja Kelan henkilöstön mahdollisuudet tehdä työtä erittäin vaikeissa olosuhteissa.

– Viiveet etuusmaksatuksessa kolahtaisivat kipeimmin kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Kriisin tuomat mittavat kasvuvaikutukset Kelan maksamiin etuuksiin ja neuvontapalveluihin on huomioitava myös hallituksen tulevassa kehysriihessä. Hallituksen on käytännössä kirjoitettava jo täysin menneestä maailmasta oleva hallitusohjelmansa uusiksi, Sarkomaa toteaa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt