Verkkouutiset

Koronapandemian kukistaminen vaatisi asiantuntijoiden mukaan maailmanlaajuista yhteistyötä. LEHTIKUVA / AFP Str

Keinot koronapandemian voittamiseen ovat olemassa

Asiantuntijoiden mukaan toimet täytyisi koordinoida maailmanlaajuisesti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asiantuntijat ovat CNN:n mukaan yleisesti yhtä mieltä siitä, että tulevaisuudessa koronavirus ei tule viruksena koskaan poistumaan maailmasta, mutta pandemian pysäyttäminen on mahdollista.

– Meidän lastenlastemme lapsenlapset tulevat edelleen saamaan koronaviruksen, mutta koronaviruksen aiheuttama pandemia tulee siirtymän historiaan viruksen muuntuessa enemmän flunssan kaltaiseksi, sanoo Paul Hunter, lääketieteen professori Itä-Anglian yliopistosta Yhdistyneistä kuningaskunnista.

Asiantuntijoiden mukaan suurin ongelma koronaviruspandemian pysäyttämisessä on toimien maailmanlaajuisen koordinoinnin puute.

– Suurin ongelma on, että maailmanlaajuista suunnitelmaa ei ollut, eikä sitä vieläkään ole, sanoo Andrea Taylor Duken kansanterveyden instituutista Yhdysvalloista.

– Me emme ole hyviä käsittelemään globaaleja kriisejä kansainvälisenä yhteisönä. Meillä ei ole tarvittavia instituutioita, johtajuutta tai vastuullisuutta, hän jatkaa.

Jotkut maat ovat selvinneet koronapandemiasta toisia paremmin, mutta lopettaaksemme pandemian meidän täytyy asiantuntijoiden mukaan lähestyä ongelmaa maailmanlaajuisesta näkökulmasta.

Hunterin mukaan tärkein työkalu pandemian lopettamiseen on laajat rokotukset.

– Kun useammat ihmiset saavat rokotukset yhteiskunnan immuniteetti kasvaa, minkä vuoksi taudin vakavuus yhteiskunnalle laskee, Hunter kertoo.

Ongelmana on erityisesti rokottaminen kehittyvissä maissa. Taylorin mukaan maailmalla on valtavia alueita, joissa rokotuskattavuus on riittämätön epidemian hillitsemiseen, eikä suunnitelmaa alueiden rokottamiseen ole.

Taylorin mukaan erityisesti varakkaiden maiden tulisi keskittää resursseja koko maailman rokotekattavuuden nostamiseen, jotta pandemia voitaisiin kukistaa.

Ennen kaikkea Taylor peräänkuuluttaa johtajuuden puutetta taistelussa koronapandemiaa vastaan.

– Se on hyvin samankaltaista kuin ilmastonmuutosta vastaan taistelu. Meillä on valtioiden johtajia mutta ei koko maailman johtajia. Meillä ei ole maailmanlaajuista vastuullisuutta, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)