Verkkouutiset

Käytöstä poistettu häivekone yllättäen taivaalla harvinaisella videolla

Legendaariset F-117-häivekoneet lentävät yhä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltojen ilmavoimien F-117 Nighthawk-häivepommittaja on tallentunut läheltä alla näkyvälle harvinaislaatuiselle videolle keskiviikkona. Ilmailua seuraava airshowstuff on julkaissut videon Instagramissa. Sosiaalisessa mediassa alkoi jo aiemmin tällä viikolla kiertää samalla seudulla Yhdysvaltain Kuolemanlaaksossa napattuja kuvia matalalentoa lentävästä F-117-koneesta. The War Zonen mukaan tässä julkaistu kuva on yksityiskohtaisin, joka koneesta on otettu ilmassa kymmenen vuoteen.

Asiasta uutisoivan The Aviationistin mukaan havainnot ovat mielenkiintoisia etenkin siksi, että koneet on virallisesti poistettu ilmavoimien aktiivikäytöstä ja siirretty varastoon jo kymmenen vuotta sitten. Yhdysvaltojen ilmavoimat tiedotti lisäksi vuonna 2017, että koneet aiotaan poistaa lopullisesti ilmavoimien kalustosta neljän kappaleen vuosivauhtia. Käytännössä tämä tarkoittaa romuttamista tai siirtämistä esimerkiksi museoihin.

Edelleen jatkuvan lentotoiminnan syitä on arvuuteltu ilmailupiireissä. The Aviationistin mukaan koneet saattavat yhä olla arvokkaita esimerkiksi tutkajärjestelmien, uusien häivepinnoitteiden tai lennokkien kehittämisessä ja testaamisessa. Nighthawkit voivat myös toimia vastustajien roolissa ilmasotaharjoituksissa.

Lockheedin valmistama F-117 oli ensimmäinen täysin häiveteknologian ehdoilla suunniteltu taistelukone. Huippusalaisen hankkeen tuloksena syntyneen koneen olemassaolo paljastettiin vuonna 1988, mutta sen yksityiskohdista oltiin silti vaitonaisia vielä pitkään. Nighthawkit lensivät taistelutehtäviä muun muassa Persianlahden sodassa ja Jugoslaviassa.

https://www.instagram.com/p/BuZRdoJFH2s/?utm_source=ig_embed

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)