Verkkouutiset

Kaupunkien vuokramarkkinat eriytyvät selkeästi

Suomen Vuokranantajien mukaan kehitys kulkee nyt eri suuntiin kaupunkien välillä ja sisällä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa kaupunkien vuokramarkkinoiden kehitys on Suomen Vuokranantajien ekonomistin Sakari Rokkasen mukaan selkeästi eriytymässä. Vuokrat nousivat Tilastokeskuksen mukaan heinä-syyskuussa suurissa kaupungeissa, mutta keskisuurissa nousu on hidastunut voimakkaasti.

– Eriytyminen näkyy myös keskisuurten kaupunkien sisällä. Asuntokuntien pienentyessä yksiöiden vuokrat jatkavat maltillista kasvua, kun taas suuremmissa asunnoissa vuokrakehitys on jopa negatiivista, Rokkanen toteaa tiedotteessa.

Rokkasen mukaan viime vuosien voimakas rakentaminen ja asuntotarjonnan kasvu monissa kaupungeissa on hillinnyt vuokrien nousua. Keskisuurissa kaupungeissa vuokra-asuntojen tarjonta on kehittynyt paikoitellen kysyntää nopeammin. Monessa suuressa kaupungissa taas pieniä asuntoja syntyy edelleen liian vähän kysyntään nähden.

Eriytyminen näkyi Suomen Vuokranantajien mukaan myös järjestön kyselyssä syyskuun lopulla. Keskisuurissa kaupungeissa kuten erityisesti Jyväskylässä, Lahdessa ja Porissa vuokranantajat kokivat vuokralaisen löytymisen vaikeutuneen, mutta suurissa kaupungeissa vuokranantajien selkeä enemmistö ei kokenut tilanteen muuttuneen aiemmista vuosista.

– Kun eri kaupunkien vuokranantajilta kysyttiin arviota kaupunkien tulevasta kehityksestä vuokranantajan näkökulmasta, kaupunkien vuokramarkkinoiden eriytyminen kahteen sarjaan näkyi selvästi. Suurissa kaupungeissa näkymät olivat selkeästi keskisuuria ja pieniä kaupunkeja positiivisemmat, Rokkanen kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)