Verkkouutiset

Kauppias tyrmistyi koronatilanteesta: Käsittämätön sotku

Hannu Aaltosen mukaan ”nyrkki” olisi ehkä sittenkin ollut syytä toteuttaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turun Kupittaan Citymarketin kauppias Hannu Aaltosen mukaan vaikuttaa siltä, ettei kukaan ota vastuuta koronan jäljittämisestä ja torjunnasta.

Hän viittaa Twitterissä Rakennusteollisuuden toimitusjohtajan Aleksi Randellin tviittiin, jonka mukaan tartunnanjäljityksen ja testaamiseen nopeuttamiseksi tarvittaisiin nyt myös yksityistä ”virka-apua” ja resursseja. Esimerkiksi Vantaalla koronaviruksen jäljittäminen on kriisiytynyt Helsingin Sanomien mukaan ”kriittiselle tasolle” ja tieto altistumisesta voi tulla jopa viikon viiveellä.

Uusia tartuntoja on kahdessa viikossa tullut noin 350 sataatuhatta asukasta kohti.

– Tilanne on äärettömän kriittinen. Jollei sairastuneita tavoiteta nopeasti, seurauksena voi olla paha tauti, kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö totesi HS:lle lauantaina.

Hannu Aaltosen mukaan tilanne on kestämätön.

– Kun katsoo tämän hetken viranomaisten yhteistoimintaa, niin ei hyvältä näytä. Näin sekaista ja hallitsematonta toimintaa syntyy, kun vastuuta ei ole kenelläkään, Aaltonen sanoo Twitterissä.

– Sauli Niinistön ajatus ” nyrkistä” olisi ehkä sittenkin ollut syytä toteuttaa, hän jatkaa.

– Käsittämätön sotku.

Korva-, nenä- ja kurkkutauteihin erikoistuneen lääkäri-tutkijan Enni Sanmarkin mukaan tartuntojen jäljitys olisi todellisuudessa nyt rajoitusten tiukentamistakin tärkeämpää.

– Miksi #COVID19 -tartunnat tulee jäljittää: Virus tarttuu jo ennen oireiden alkua, monen tauti on oireeton tai vähäoireinen, variantit leviävät ja tartuttavat huomattavasti aiempia viruksia tehokkaammin, Sanmark listaa.

– Ensin jäljitys, sitten vasta rajut rajoitukset.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)