Verkkouutiset

Kauppias ihmettelee: THL puolueellinen lausunnoissaan

Alkoholin kokonaiskulutus ei kauhukuvista huolimatta kasvanut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turun Kupittaan K-Citymarketin kauppias Hannu Aaltonen ihmettelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) aiempia arvioita alkoholin kokonaiskulutuksen kasvusta.

Hän viittaa vuonna 2018 voimaan astuneeseen alkoholilakiin. Lakiuudistuksen myötä kaupat saivat luvan myydä enintään 5,5 prosentin vahvuisia alkoholijuomia aiemman 4,7 prosentin sijaan. Lisäksi uudistuksen myötä luovuttiin tuotteiden valmistustaparajoitteesta.

THL vastusti uutta lakia jyrkästi. Se arvioi alkoholin kokonaiskulutuksen kasvavan uudistuksen myötä kuusi prosenttia.

– Vieläkin ihmettelen THL:n arviointeja. Ennen nykyistä alkoholilakia THL arvioi alkoholin kulutuksen kasvavan 6 prosenttia, mutta toisin kävi. Kulutus laski 3,9 %. Virhe siis 10%, Hannu Aaltonen toteaa Twitterissä.

– Näillä tiedoilla asiantuntijat luovat vääriä mielikuvia. Onneksi kansanedustajat päättivät toisin.

Asiasta äänestetiin eduskunnassa vuoden 2017 lopulla. Tuolloin 98 kansanedustajaa äänesti uudistuksen puolesta ja 94 sitä vastaan. Lopulta asia siirtyi suuren valiokunnan käsittelyyn, joka päätti siunata salin päätöksen äänin 13-12.

Hannu Aaltosen mukaan valiokunnassa saatiin ”yhdellä äänellä järjen voitto”.

– On hyvä muistaa, että kyseessä on asiantuntijaorganisaatio, joka jakaa tietoa muille päötöksenteon pohjaksi. THL on täysin puolueellinen lausunnoissaan. Oliko niin, että joku johtohenkilöistä kuuluu vielä Alkon hallintoon? Jos näin, niin kytkös on aivan selvä, hän sanoo.

Kauppiaalle kommentoidaan, että kymmenen prosenttiyksikön ero ennustetussa ja toteutuneessa kulutuksessa tarkoittaa ennusteen menneen pieleen noin 165 prosenttia.

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo pitää arvioita epäonnistuneina.

– Täytyy kyllä myöntää, että THL:n arvio meni kohtalaisen vihkoon, Wallinheimo sanoo.

LUE MYÖS: 
Alkoholin myynti laski (VU 23.1.2020)
Alkoholin vapautuksen piti johtaa kauhukuviin – näin siinä kävi (VU 13.04.2018)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)