Verkkouutiset

Kauppamerenkulkuun annettiin lakkovaroitus

Suomalaiset varustamot vaativat merkittävästi lisää ulkomaalaista halpatyövoimaa, sanoo Konepäällystöliitto.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liito jätti tämän vuoksi vastareaktiona koko kauppamerenkulkua koskevan lakkovaroituksen perjantaina.

Ulkomaanliikennettä koskevat työehtosopimusneuvottelut ovat jumissa, kertoo laivojen konepäällystöä edustava Suomen Konepäällystöliitto (SKL).

– Neuvotteluissa työnantajia edustavan Suomen Varustamoiden kanssa ei ole edetty, koska työnantaja vaatii lisää ulkomaalaista halpatyövoimaa alusten miehitykseen. Lakon on määrä alkaa 9. maaliskuuta, sanoo SKL:n toiminnanjohtaja Robert Nyman.

– Olemme tehneet kaikkemme päästäksemme sopimukseen. Lakkovaroituksen jättäminen oli viimesijainen keino. Puolustamme kotimaisia työpaikkoja, emmekä hyväksy sekamiehityksen lisäämistä, jatkaa Nyman.

Sekamiehityksellä tarkoitetaan aluskohtaista sopimusta, jolla järjestöt sopivat ulkomaalaisten, ei-EU työntekijöiden osuudesta aluksella sekä näiden työntekijöiden työehdoista.

Tällä hetkellä varustamot voivat sopimuksella sekamiehittää kolmanneksen aluksen kustakin henkilöstöryhmästä. Suomen Varustamot vaatii sekamiehitysosuuden nostamista siten, että jatkossa 75 prosenttia alushenkilöstöstä olisi ulkomaalaisia.

– Käytännössä kotimaisen lipun alla kulkevassa aluksessa työskentelisi jatkossa yksi suomalainen konepäällystöä edustava henkilö ja loput olisivat kolmansista maista tulevaa halpatyövoimaa. Suomalaisen työvoiman tulevaisuudella ei näytä olevan mitään merkitystä Suomen Varustamot ry:lle ja sen jäsenille, jotka tavoittelevat pikavoittoja ja haluavat nyt nostaa alusten salkoon merirosvolipun siniristi lipun tilalle sanoo Nyman.

Työnantajan vaatimus tarkoittaisi vähintään tuhannen merityöpaikan menettämistä.

– Toteutuessaan se vaarantaisi merkittävästi Suomen huoltovarmuuden, Nyman toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)