Verkkouutiset

Kauppakeskuksen visiolle tyrmäys HS:ssa: Yksipuolinen, sulkeutunut

Torstaina avattua Triplaa on markkinoitu Helsingin uutena keskuksena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asiantuntijat tyrmäävät Helsingin Sanomille väitteet Helsingin keskustan siirtymisestä Pasilan uuden kauppakeskus Mall of Triplan myötä.

Uutta kauppakeskusta on markkinoitu näkyvästi ”Helsingin uudeksi sydämeksi” ja  ”Helsingin uudeksi keskukseksi”.

Asiantuntijoiden mukaan keskuksen keskeisiä ongelmia Helsingin perinteiseen keskustaan nähden ovat sen yksipuolisuus, sulkeutuneisuus ja luonnollisen tilan puuttuminen.

– Näen asian niin, että ’vanha’ keskusta on luonteeltaan avoin ja jatkuvasti kehittyvä. Tripla on yksipuolinen, huonosti mukautuva ja valmiiksi suunniteltu, suunnittelumaantieteilijä Timo Hämäläinen toteaa HS:lle.

– Yksittäisessä Helsingin keskustan kadunkulmassa saattaa olla esimerkiksi kauppa ja kaupan edustalla kadulla yleiseen käyttöön tarkoitettuja penkkejä. Kaupan vieressä taas on sisäänkäynti kaupan yläpuolella sijaitseviin asuntoihin, joiden ikkunoista tai parvekkeelta voi tarkkailla kadun vilinää tai vaikkapa huikata penkeillä istuville, hän avaa.

– Tripla on tämän vastakohta.

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen professori Kimmo Lapintie kuvaa Triplan kaltaista alakeskusta nykyajan trendiksi. Hän ei usko vanhan keskustan syrjäyttämiseen, vaan näkee keskuksen korkeintaan toisena kakkoskeskuksena.

– Voimakas julkinen liikenne ja niiden yhteyteen syntyvät kaupalliset keskittymät ovat tämän hetken juttu: keskustavetoisempi toiminta ja alakeskukset, jotka muodostavat Helsingistä monikeskuksisen kaupungin, Lapintie sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)