Verkkouutiset

Kauppakamaria hirvittää velkaantuminen

Velanoton vastapainoksi olisi tarvittu rakenteellisia uudistuksia, sanoo JuhoRomakkaniemi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mielestä koronatilanteen takia velkaantuminen on ymmärrettävää, mutta sen vastapainoksi hallituksen olisi pitänyt tehdä uskottavia työllisyystoimia.

– Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) alkuperäinen budjettiesitys seitsemän miljardin euron velanottoineen oli perusteltu. Riihessä päälle lastattiin kuitenkin lähes neljä miljardia lisää ilman vakuuttavia toimia siitä, että velkaantuminen saadaan jossain vaiheessa taittumaan. Velanoton vastapainoksi olisi tarvittu rakenteellisia uudistuksia, hän sanoo.

Erityisesti Romakkaniemeä ihmetyttää se, ettei hallitus kyennyt vieläkään esittämään riittäviä uskottavia toimia työllisyyden lisäämiseksi.

– Hallitus nosti työllisyystavoitetta 80[nbsp]000 uuteen työlliseen vuosikymmenen loppuun mennessä, mutta ei esittänyt uskottavia keinoja siihen. Esitetyt toimet eivät ole riittäviä lisäämään työllisyyttä edes sen noin 30[nbsp]000 työllisen verran, mitä hallitus oli toimiensa laskenut lisäävän nyt päätetyillä toimenpiteillä, hän sanoo.

– Eläkeputkea ei poistettu vaan yli 55-vuotiaiden työllisyyden nosto lykättiin jälleen työryhmään, paikallista sopimista ei kyetty edistämään eikä työn verotusta kevennetty, hän jatkaa.

Romakkaniemi muistuttaa, että kauppakamarien yrityksille vastikään tekemän kyselyn mukaan yritykset näkivät paikallisen sopimisen tehokkaimmaksi keinoksi lisätä työllisyyttä ja Suomen kilpailukykyä. Tätä mieltä oli yli 75 prosenttia 3150 vastaajayrityksestä.

– On harmillista, että hallitus totesi olevansa kykenemätön edistämään paikallista sopimista, koska siitä on vaikea löytää hallituksen sisällä yhteisymmärrystä. Hallitus lykkäsi sen työnantajien ja työntekijöiden yhteisesti mietittäväksi tietäen, että näissä työryhmissä ratkaisua ei ole kyetty viimeisen vuoden aikana tekemään, Romakkaniemi sanoo.

Kaikkinensa budjettiesitys on hänen mukaansa huolestuttava.

– Koronan aiheuttama työllisyyden ja sitä myöten verotulojen väheneminen ovat ymmärrettävä syy ottaa velkaa. Hallituksen on kuitenkin heti ensi vuonna palattava takaisin budjettikehyksiin ja löydettävä myös koronan hoitoon liittyvät rahat kehyksen sisältä. Velkaantumista ei voi tätä vauhtia jatkaa, Romakkaniemi sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)