Verkkouutiset

Kaupan liitto vaatii korvauksia rajoituksista

Jos liikkumisrajoitukset otetaan käyttöön, tulee niistä kärsiville yrityksille saada tukea pikaisesti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituksen ehdottamat liikkumisrajoitukset vaikuttaisivat 3[nbsp]800 erikoiskaupan yrityksen toimintaan pääkaupunkiseudulla ja Turun alueella. Nämä yritykset työllistävät yhteensä 15[nbsp]600 työntekijää. Lisäksi rajoitustoimet vaikuttaisivat tuhansien muiden palvelualojen yritysten toimintaedellytyksiin.

Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemen mukaan erikoiskaupan yritykset ovat kärsineet jo valmiiksi viranomaisrajoitusten ja -suositusten vaikutuksista sekä pandemian aiheuttamasta kuluttajakäyttäytymisen muutoksesta.

– Useilla yrityksillä on kannattavuushaasteita, ja osa on joutunut lopettamaan toimintansa. Jos liikkumisrajoitukset otetaan käyttöön, tulee niistä kärsiville yrityksille saada tukea pikaisesti, vaatii Kiviniemi.

Liikkumisrajoitusten aiheuttama isku erikois- ja käyttötavarakaupan yrityksiin rinnastuu vaikutuksiltaan ravintoloiden sulkemiseen.

Sulkutuen ohella myös muut yritysten tukikeinot on otettava käyttöön. Kaupan liitto esittää, että hallitus saattaa uudelleen voimaan määräaikaisen, verojen helpotetun maksujärjestelyn alennetulla viivästyskorolla. Lisäksi rajoituksista kärsivien yritysten taloudellista ahdinkoa pitäisi loiventaa myöntämällä voimassa olevassa maksujärjestelyssä oleville veroille lyhennysvapaata.

Kilpailuneutraliteetin vääristymästä aiheutuvat haitat minimoitava

Liikkumisrajoituksia säädettäessä on kaupankäynnille aiheutuvat haitat pyrittävä minimoimaan kaikin käytettävissä olevin keinoin ja taattava yritysten tasapuolinen kohtelu.

– On tärkeää, että laissa määriteltäisiin mahdollisimman yksiselitteisesti, missä tilanteissa asiointi kaupoissa on hyväksyttävää. Arkielämän kannalta välttämättömät tarvikkeet on lakiesityksessä rajattu hyvin kapeasti ja tulkinnanvaraisesti, Kaupan liitto toteaa.

Liikkumisrajoitukset heikentäisivät liiketoiminnan edellytyksiä erityisesti erikois- ja käyttötavarakaupan yrityksissä, joiden ei katsota myyvän henkilökohtaisen elämän kannalta välttämättömiä tarvikkeita.

Kaupan mukaan rajoitukset vääristäisivät kaupan yritysten kilpailuneutraliteettia, jos ei-välttämättömien hyödykkeiden myynti jatkuisi kuitenkin samaan aikaan muissa kaupoissa välttämättömien tarvikkeiden rinnalla. Ongelmallista olisi myös se, että elinkeinonharjoittamisen vapauteen kajottaisiin valikoimia rajoittamalla.

– Kilpailuneutraliteetin vääristymisen vaikutukset on otettava huomioon, kun päätetään liikkumisrajoituksista aiheutuvien menetysten kompensaatiosta kaupan alan yrityksille. Yritykset tarvitsevat näkymän tulevasta pystyäkseen suunnittelemaan ja sopeuttamaan toimintaansa, Kiviniemi painottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)