Verkkouutiset

Katri Kulmuni KS:lle: Terrafamen uraanilupa tulossa

Elinkeinoministerin mukaan hallitus päättää luvasta vielä tämän vuoden puolella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan puheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmunin mukaan päämininisteri Antti Rinteen (sd.) hallitus päättää Talvivaaraan suunnitellusta uraaniluvasta vielä ennen vuodenvaihdetta.

Säteilykeskus STUK on aiemmin puoltanut talteenottolaitoksen luvan myöntämistä.

– Uraanin talteenotto on sivuprosessi eli se toimii täysin kaivoksen alkuperäisen louhintasuunnittelun sisällä, ei siis muuta kaivoksen toimintaa, Katri Kulmuni sanoo Kainuun Sanomien haastattelussa.

Elinkeinoministeri Kulmunin mukaan hallitus aikoo myös korottaa kaivos­toi­minnan haittoja korvaavia vakuusmaksuja. Tätä nykyä kaivoksilla on kaksi eri vakuutta, ympäristölupaan liittyvä jätevakuus ja kaivoslupaan liittyvä kaivosvakuus.

– Kaivosvakuuksien on oltava jokaisen kaivoksen kohdalla riittävät ja nyt näin ei ole. Selvitämme muutostarpeet siten, että myös kaivosvakuudet ovat riittävät, Kulmuni sanoo.

Talvivaaran kohdalla kaivoksen sulkeminen olisi maksanut noin 300 miljoonaa euroa. Yhteensä vakuuksia kaivoksella oli 158 miljoonaa euroa.

Katri Kulmunin mukaan vakuus ei kata onnettomuus- tai vahinkotilanteita ja sen seurauksia, vaan kattaa normaalitilanteen mukaiset sulkemiskustannukset.

– Talvivaaran kaivoksen tilanne ei ollut ihan tavanomainen. Kaivoksella oli ympäristöhaasteita, jotka johtivat kaivosyhtiön konkurssiin, Kulmuni sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)