Verkkouutiset

Katri Kulmuni: Jos korona leviää, se vaikuttaa Suomen talouteen

Valtiolla on ministerin mukaan mahdollisuus käyttää lisätalousarvion resursseja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk.) mukaan koronaviruksen taloudelliset vaikutukset ovat hyvin epävarmoja. Vaikutuksia on toistaiseksi nähty rahoitusmarkkinoilla, jotka reagoivat reaalitaloutta nopeammin riskien muutoksiin.

– Jos viruksen leviäminen saadaan nopeasti rajoitettua, vaikutukset Suomen taloudessa kohdistuvat lähinnä teollisuuteen ja sen komponenttien saatavuuteen sekä matkailualaan. Tällöin myös vaikutukset julkiseen talouteen jäisivät pieniksi, Kulmuni kommentoi torstaina.

Korona-viruksen aiheuttaman tilanteen hoidon kannalta riittävä rahoitus voidaan hänen mukaansa turvata normaalien kanavien kautta ministeriöistä ja virastoista. Lisäksi tänä vuonna onkäytettävissä 8,9 miljoonaa euroa arvaamattomiin välttämättömiin menoihin, joita varten talousarviossa ei ole erikseen määrärahaa.

Jos virus leviäisi nykyistä laajemmin, vaikutukset välittyvät Kulmunin mukaan koko kansantalouteen.

– Tällöin valtion reaktion pitää olla voimakkaampi. Valtiolla on mahdollisuus käyttää lisätalousarviossa olevia resursseja. Kysymykseen tulee tällöin kriisin hoidon välittömien kustannusten kattaminen, hän toteaa.

Kulmunin mukaan tässä tilanteessa ei kuitenkaan vielä olla.

Hän kertoo, että tilannetta seurataan tarkasti ja valtiovarainministeriö tekee tiivistä yhteistyötä Suomen Pankin ja Finassivalvonnan kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)