Verkkouutiset

Katoaako koronan suoja? Tutkija tyrmää väitteen

Eläinkokeiden perusteella pienikin määrä vasta-aineita voi estää koronaviruksen vakavan taudinkuvan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuluneella viikolla uutisoitiin laajasti Britanniassa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan verestä havaittavien koronaviruksen vasta-aineiden määrä katoaisi suhteellisen lyhyessä ajassa.

Toisen epidemia-aallon alkaessa vasta-aineita löytyi vain 4,4 prosentilta aikuisväestöstä. Osuus oli laskenut kesän aikana noin 27 prosenttia.

– Vasta-aineita löytyi useammin henkilöiltä, jotka olivat saaneet positiivisen tuloksen PCR-virustestistä. Osuus oli pienempi ikääntyillä ja heillä, jotka olivat sairastuneet oireettomasti. Tulokset viittaavat väestötason immuniteetin laskuun ja yhä suurempaan infektioriskiin vasta-aineiden määrän vähentyessä, Imperial College Londonin ja Oxfordin yliopiston tutkijat kirjoittivat.

Pennsylvanian yliopiston immunologian asiantuntija Scott Hensley pitää tutkimuksen pohjalta tehtyjä johtopäätöksiä harhaanjohtavina.

– Osa näistä otsikoista oli varsin typeriä, Hensley sanoo New York Timesille.

Hän huomauttaa, että vasta-aineiden määrän vähentyminen akuutin infektion jälkeen on osoitus terveestä immuunivasteesta.

– Se ei tarkoita, etteikö näillä ihmisillä olisi enää vasta-aineita. Eikä se tarkoita, että heillä ei olisi suojaa [virusta vastaan], Scott Hensley sanoo.

Muissa tutkimuksissa vasta-aineiden on havaittu pysyvän hetkellisen laskun jälkeen tasaisena ainakin neljästä seitsemään kuukautta.

Brittitutkimuksessa käytettyjen testien herkkyys oli vain 84,4 prosenttia, joten niissä ei todennäköisesti havaittu matalampia vasta-ainemääriä. Eläinkokeiden perusteella pienetkin määrät riittävät estämään koronaviruksen aiheuttaman vakavan taudinkuvan.

Imperial College Londonin tutkimusjohtaja Paul Elliott myöntää, ettei vasta-ainemäärien tuijottaminen anna koko kuvaa tilanteesta, sillä immuunijärjestelmä torjuu infektioita myös muilla tavoin.

– Huomautimme, että vasta-aineiden määrä on vähentynyt tietyn pisteen alle. Tämän ei pitäisi olla yllätys kenellekään alalla työskentelevälle, Elliott sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)