Verkkouutiset

Autoja helsinkiläisellä parkkipaikalla. Katalysaattorit kiinnostavat rikollisia, koska niiden sisältämä rhodium, palladium ja platina ovat nykyisin hyvin kalliita metalleja. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Katalysaattorit kelpaavat varkaille kiihtyvään tahtiin

Esimerkiksi Lounais-Suomessa varkaudet ovat moninkertaistuneet kuluvana vuonna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella varkaiden matkaan on lähtenyt tänä vuonna poikkeuksellisen paljon autojen katalysaattoreita.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella on tehty tänä vuonna jo 115 rikosilmoitusta katalysaattorivarkauksista. Se on noin viisi kertaa enemmän kuin viime vuonna samalla ajanjaksolla tammi-elokuussa.

Vuonna 2020 katalysaattorivarkauksista tehtiin ilmoituksia koko vuoden aikana 53. Luvut eivät sisällä murtoja autokorjaamoihin tai romuliikkeisiin.

– Tilanteet etenevät usein niin, että varkaat saapuvat pimeän aikaan pysäköidyn ajoneuvon luo ja sahaavat pakoputken irti muutamissa minuuteissa, sanoo rikosylikonstaapeli Markku Kuisma Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Katalysaattorit kiinnostavat varkaita niiden sisältämien arvometallien takia. Katalysaattorin arvo voi olla muutamasta kympistä jopa tuhanteen euroon.

Katalysaattoreita anastetaan usein vanhemmista ajoneuvoista.

– Esimerkiksi 1990-luvulla tai 2000-luvun alussa valmistetut autot ovat varkaille houkuttelevia, sillä niiden katalysaattorit ovat usein isompia ja sisältävät enemmän arvometalleja, Kuisma toteaa.

Koska iäkkäämmissä autoissa ei useinkaan ole enää varkausvakuutusta, jää rikosilmoituksia myös paljon tekemättä.

Poliisi toivoo silti, että jokaisesta katalysaattorivarkaudesta tehtäisiin rikosilmoitus. Epäilyttävästä toiminnasta autojen lähellä voi ilmoittaa hätäkeskukseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)