Eiffel-torni Pariisissa. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Kasvun ennustetaan hidastuvan euroalueella

Elpyminen alkoi kesällä, mutta koko vuosi jää silti pahasti miinukselle.

Euroalueen talouskasvu tasaantuu viimeisellä vuosineljänneksellä kolmannen neljänneksen vahvan elpymisen jälkeen, arvioidaan kolmen eurooppalaisen tutkimuslaitoksen yhteisessä ennusteessa.

Saksalainen tutkimuslaitos Ifo, sveitsiläinen KOF ja italialainen Istat ennustavat euroalueen talouden kasvavan loka-joulukuussa vain 2,2 prosenttia edellisestä neljänneksestä, kun heinä-syyskuussa kasvun arvioidaan olleen 8,2 prosenttia.

Koko vuoden aikana talouden ennustetaan kuitenkin supistuvan 8 prosenttia, sillä huhti-kesäkuussa euroalueen talous romahti 11,8 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Ensi vuoden tammi-maaliskuussa talouden odotetaan kasvavan 1,5 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä.

Laitokset tosin muistuttavat, että luotettavia ennusteita on tällä hetkellä vaikea tehdä, koska ei tiedetä, miten koronatilanne kehittyy, milloin rokote tulee saataville ja mitä vaikutuksia talouspolitiikalla on.

Nyt päättyvällä kolmannella vuosineljänneksellä teollisuustuotannon arvioidaan kasvaneen 15,2 prosenttia, yksityisen kulutuksen 9,2 prosenttia ja investointien 10,2 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä.

Euroalueen inflaation ennustetaan pysyvän nollan tuntumassa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt