Verkkouutiset

Valvonta toteutettiin perjantaina kello 17–24. / Lounais-Suomen poliisilaitos / Twitter

Yllätys valvonnassa: Puutteita joka toisessa taksissa

Tehoiskun aikana tarkastettiin yhteensä 68 taksia Turussa ja Porissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lounais-Suomessa toteutetussa taksiliikenteen valvontaiskussa puutteita löytyi joka toisesta taksista.

Yhteisen operaation taustalla olivat Lounais-Suomen poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Verohallinto ja Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue.

Perjantaina kello 17–24 toteutetussa valvontaiskussa tarkastettiin yhteensä 27 taksia Turussa ja 41 taksia Porissa. Poliisin tiedotteen mukaan kuljettajille määrättiin yhteensä 32 liikennevirhemaksua. Turussa takseissa havaittiin huomattavasti enemmän puutteita kuin Porissa.

Eniten puutteita havaittiin taksin tietojen esittämisessä. Yhdeksässä tapauksessa luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajien nähtävillä, ja seitsemässä tapauksessa kuljettajan nimi ei ollut matkustajien nähtävillä.

Yhdeksällä taksinkuljettajalla ei ollut mukanaan taksiliikennöintiin oikeuttavaa asiakirjaa. Kuudella oli puutteita hintatietojen esittämisessä. Liikenteestä tavoitettiin myös yksi luvaton taksi.

– Seuraamusten suuri lukumäärä suhteutettuna tarkastettuihin takseihin yllätti. Turussa tarkastetuista 27 taksista 24:lle määrättiin liikennevirhemaksu. Kyse on luvanvaraisesta ammattiliikenteestä, jolloin asioiden pitäisi olla paremmin hoidossa, Lounais-Suomen poliisin ylikonstaapeli Kristian Vidjeskog toteaa tiedotteessa.

Traficomin asiantuntija Tiina-Liisa Ruotsalaisen mukaan valvonta osoitti, että asiassa on yhä parannettavaa.

– Kyseessä ei ole uusi edellytys, joten sen pitäisi jo olla kunnossa. Näiden pienten, helposti korjattavissa olevien puutteiden takia ei kannattaisi ottaa seuraamuksia. Toivoisimmekin taksinkuljettajien ja taksiyrittäjien kiinnittävän tähän enemmän huomiota, Ruotsalainen sanoo.

Verohallinto keräsi valvonnassa tietoja kuljettajista ja taksiyrityksistä, yritysten työntekijöiden määristä ja palkkauksesta sekä havainnoi mittareita ja muita sovelluksia. Taksimatkustajat voivat ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä vihjetietolomakkeella.

– Analysoimme tietoa ja vertailemme sitä muuhun meillä käytettävissä olevaan tietoon. Tavoitteena on kitkeä harmaata taloutta, apulaisjohtaja Tarja Valsi sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)