Presidentti John F. Kennedy.

Karmea tilanne – presidentin äiti pyysi vihollismaan johtajalta nimmaria

USA:n presidentti sai kylmän sodan kriisiaikana yllättävän lähetyksen Neuvostoliiton johtajalta.

Yhdysvalloissa Kennedy Center -kulttuurikeskus on jakanut äitienpäivän kunniaksi Valkoisen talon kirjeen marraskuulta 1962.

Kirje kertoo presidentti John F. Kennedyn nolosta tilanteesta. Presidentti kertoo äidilleen Rose Fitzgerald Kennedylle vastaanottaneensa tämän pyytämät signeeratut kuvat Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšovilta.

– Kerrothan minulle jatkossa mahdollisista yhteydenotoistasi, joissa pyydät valtionpäämiehiltä tai vastaavilta henkilöiltä kuvia tai allekirjoituksia. Tämänkaltaiset pyynnöt voi tulkita monella tavalla, ja sen vuoksi minun olisi hyvä tietää niistä etukäteen, John F. Kennedy kirjoittaa äitiään toruen.

– On toki selvää, että kuva on hyvin kiinnostava ja arvokas, Yhdysvaltain presidentti jatkaa.

Tempaus ei ollut Rose Fitzgeraldin ensimmäinen, sillä hän harrasti allekirjoitusten keräämistä eri alojen kuuluisuuksilta. Presidentin äidin kokoelmassa oli jo muun muassa taiteilija Marc Chagall, presidentti Dwight D. Eisenhower ja Länsi-Saksan liittokansleri Konrad Adenauer. Tarkoituksena oli käyttää asiakirjoja lahjoina.

Tällä kertaa pyyntö kiinnitti myös John F. Kennedyn huomion, sillä kuvat saapuivat juuri Kuuban kriisin jälkimainingeissa. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri oli joka tapauksessa vastannut pyyntöön, vaikka suurvallat olivat olleet hetkeä aiemmin ydinsodan partaalla.

Rose Fitzgerald Kennedy vastasi kirjeitse pojalleen ja kertoi ymmärtävänsä tämän huolen.

– Ymmärrän kirjeesi hyvin, en ollut aiemmin ajatellut asiaa tältä kannalta. Kun pyydän [Kuuban johtaja Fidel] Castron allekirjoitusta, kerron sinulle etukäteen!

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt