Verkkouutiset

Kari Tolvanen sallisi yhä kuvaamisen onnettomuuspaikoilla

Kansanedustajan mukaan kännykkäkuvista on lukuisissa tapauksissa hyötyä poliisille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisitaustainen kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvanen suhtautuu kriittisesti aloitteisiin, joissa halutaan kieltää kokonaan yleisön tekemä valokuvaaminen onnettomuuspaikoilla.

– En missään tapauksessa hyväksy tirkistelyä, jossa uhreja kuvataan. Mutta toisaalta pitkän kokemuksen perusteella voin sanoa, että kuvaamisesta on ollut monissa, monissa tapauksissa poliisille, syyttäjille, tuomioistuinlaitoksille iso hyöty todisteena käytettäväksi myöhemmin, Kari Tolvanen sanoo.

– Usein on ihan verekseltään saatu autenttisesti taltioitua tapahtumia. Siitä on iso hyöty näytön kannalta.

Tolvanen kertoo omalle kohdalleenkin poliisina ehtineen tulla kymmeniä tällaisia tapauksia – ja hän ei ole ollut poliisitehtävissä vuoden 2011 jälkeen tultuaan valituksi kansanedustajaksi.

– Vaikka silloin ei ollut vielä niin paljon kännykkäkameroitakaan.

Kansanedustaja mainitsee Helsingin Kampin autopommituksen vuonna 2002. Paikalla olleen henkilön ottamista kuvista nähtiin sittemmin tekijäksi tuomittu. Hän oli osallisena onnettomuudessa ja olisi tullut käsiteltyä uhrina, mutta kuvista hänen nähtiin räjähdyksen jälkeen menevän takaisin autolleen ja ottavan sieltä kaukosäätimen, jonka myöhemmin piilotti.

– Siitä tapahtumasta saatiin kuvat. Siitä oli todella paljon hyötyä tutkinnan alkuvaiheessa – jo 2002, Tolvanen muistelee.

Kari Tolvanen. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

– Eli tämä ei ole niin yksioikoinen asia.

– Tirkistelystä en tykkää missään tapauksessa, enkä viranomaisten toiminan häiritsemisestä, mutta näistä kuvista on hyvin paljon hyötyä.

Kari Tolvasen mukaan vastaan tulevat tietysti myös perustuslaki ja perusoikeudet. Julkisella paikalla kuvaamisen salliminen on johtavia periaatteita.

– En tiedä millä päästäisiin eroon tirkistelystä, kun jopa vainajia on kuvattu. Se on enemmän jokaisen meidän moraalikysymys. Siitä pitää tehdä paheksuttavaa. Luulen, että sitä saattaa olla hyvin vaikea rajata lainsäädännöllä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)