Verkkouutiset

Kansliapäällikkö HS:lle: Lainvalmisteluun saatava resursseja

Oikeusministeriön kansliapäällikön mukaan lainvalmistelun vaatimukset ovat kasvaneet samalla kun sen resursseja on leikattu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että lainvalmistelussa on ollut Suomessa jo pitkään ongelmia.

Hänen mukaansa asiaan olisi kuitenkin yksinkertainen ratkaisu: lisäämällä lainvalmistelun resursseja.

– Lainvalmistelun resurssit pitäisi palauttaa samalla tasolle kuin ne olivat 15 vuotta sitten. Lainvalmistelun vaatimusten lisääminen ja resurssien vähentäminen samanaikaisesti ei tyypillisesti tuota haluttua lopputulosta. Vähemmällä ei voi saada enemmän, Timonen sanoo HS:lle.

Vaatimusten lisäämisellä hän tarkoittaa sitä, että eduskunta on alkanut edellyttää yhä enemmän lainmuutosten vaikutusten arviointia. Vaatimus on Timosen mielestä perusteltu, mutta sen täyttäminen edellyttäisi lisää työvoimaa lainvalmisteluun.

– Lainvalmistelijoiden ydinosaaminen on usein aivan muissa asioissa kuin vaikutusten arvioinnissa, mutta he ovat joutuneet ottamaan tämänkin työn itselleen. Suomesta puuttuu sellaisia virkamiehiä, jotka keskittyisivät yksinomaan vaikutusten arviointiin, Timonen sanoo HS:lle.

Timosen mielestä lainvalmistelun ongelmat johtuvat valtionhallinnossa ”juustohöylällä” karsituista työtehtävistä. Eläkkeelle siirtyneiden tilalle ei ole palkattu läheskään aina uusia virkamiehiä.

– Tämä on todennäköisesti ollut taloudellisesti välttämätöntä. Huolellinen ja perusteellinen lainvalmistelu on usein hidasta, mutta virkatyön sovittaminen poliittisiin aikatauluihin on ajoittain hyvin vaikeaa. Toisaalta hidastelu ei myöskään ole mikään hyvä asia.

Samalla Timonen muistuttaa, että puutteellinen lainvalmistelu johtaa yleensä myös kustannusten kasvuun. Jos hallituksen esityksiin täytyy jälkeenpäin tehdä runsaasti korjauksia, siihen kuluu useita työtunteja joko ministeriöissä tai eduskunnassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)