Verkkouutiset

Kaksi kolmesta pitää EU-jäsenyyttä hyvänä asiana

Kyselyn mukaan EU oikea on taho hoitamaan pandemian vaikutuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eurooppalaiset suhtautuvat positiivisesti EU:n elpymispakettiin, ja sen odotetaan edistävän palautumista koronaviruspandemian negatiivisista vaikutuksista.

Euroopan parlamentin tilaamassa ja Kantarin marras-joulukuussa 2020 toteuttamassa kyselyssä selvitettiin kansalaisten mielipiteitä ja odotuksia muun muassa talouden elpymisestä sekä EU:n toiminnasta ja toiminnan tärkeimmistä painopisteistä.

Vaikka odotukset talouskehityksen osalta ovat pessimistisiä, kansalaisten enemmistö kaikissa EU-maissa odottaa EU:n elvytyspaketin nopeuttavan taloudellista toipumista.

Kyselyyn osallistuneista vastaajista lähes kolme neljästä (72 %) uskoo EU:n elvytyspaketin edistävän maansa talouden nopeampaa elpymistä pandemiasta. Mielipiteeseen yhtyy 62 prosenttia suomalaisvastaajista.

Näkymät taloudesta pessimistisiä

Vastaajien odotukset omasta ja maansa tulevaisuudesta ovat pessimistisiä. Koko EU:ssa vastaajista 53 prosenttia ajattelee maansa taloustilanteen olevan vuoden päästä huonompi kuin nyt.

Suomalaisvastaajista 48 prosenttia puolestaan uskoo Suomen talouden olevan heikompi vuoden päästä kuin nyt.

Vain yksi viidestä vastaajasta (21 %) odottaa oman elintasonsa paranevan vuoden aikana. Sen sijaan hivenen yli puolet kaikista vastaajista (52 %) odottaa oman elintasonsa pysyvän samana ja yksi neljästä (24 %) uskoo sen huononevan.

Suomalaisvastaajista sen sijaan 61 prosenttia uskoo oman elintasonsa olevan vuoden päästä sama kuin tällä hetkellä.

EU-jäsenyydelle tukea

Kysyttäessä vastaajien mielipidettä kotimaansa EU-jäsenyydestä, 63 prosenttia eurooppalaisista vastasi jäsenyyden olevan hyvä asia. Suomalaisista 64 prosenttia vastasi pitävänsä Suomen EU-jäsenyyttä hyvänä asiana.

Kaikista vastaajista koko EU:ssa 72 prosenttia puolestaan kokee maansa hyötyneen EU-jäsenyydestä.

Suomalaisista tätä mieltä oli 69 prosenttia vastaajista. Suomalaiset kokevat Suomen hyötyvän EU:n myötä erityisesti paremmasta yhteistyöstä muiden EU-maiden kanssa (70 % vastaajista).

Suomelle on hyötyä vastaajien mukaan eniten myös uusista työskentelymahdollisuuksista suomalaisille (38 %), talouskasvun edistämisestä (34 %), ja EU:n osallistumisesta rauhan ylläpitoon ja turvallisuuden vahvistamiseen (34 %).

Uudistuksille tarvetta

Pandemia ja muut globaalit haasteet, kuten ilmastokriisi, ovat vahvistaneet tarvetta EU:n uudistamiselle. Kyselyssä 63 prosenttia vastaajista sanoi, että Euroopan parlamentilla tulisi olla tulevaisuudessa vahvempi rooli.

Kaikista vastaajista vain 27 prosenttia tukee EU:ta nykymuodossaan, ja 44 prosenttia tukee EU:ta, mutta haluaa sen uudistuvan. Vastaajista 27 prosenttia on puolestaan EU:n suhteen ylipäätään skeptisiä, mutta voisi muuttaa mielensä radikaalin uudistumisen myötä.

Kyselytutkimukseen vastasi kaikkiaan 27[nbsp]213 henkilöä 27 EU-jäsenvaltiosta. Haastattelut toteutettiin 20.11.-21.12.2020. Kaikki vastaajat olivat yli 15-vuotiaita ja ikäryhmät ovat edustavia. Tutkimuksen keskiarvot ovat painotettuja jäsenmaiden väkiluvun mukaisesti. Suomessa kysely toteutettiin 3.-21.12.2020 ja siihen osallistui 1[nbsp]096 haastateltavaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)