Verkkouutiset

Kansanedustajat vaativat taitetun indeksin poistamista

SDP:n Kimmo Kiljunen ja KD:n Sari Tanus palauttaisivat työeläkkeiden puoliväli-indeksin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustajat Kimmo Kiljunen (sd.) ja Sari Tanus (kd.) ovat jättäneet lakialoitteen taitetun indeksin kumoamisesta.

Lakialoite tähtää eläkeläisten elintason turvaamiseen ja köyhtymisen ehkäisemiseen palauttamalla puoliväli-indeksi työeläkkeisiin. Muutos toteutettaisiin siten, että kaksi kolmasosaa vuosittaisesta korotusvarasta suoritetaan kaikille euromääräisesti saman suuruisena ja yksi kolmasosa prosenttikorotuksena, mikä kansanedustajien mukaan tasoittaisi tulonjakoa.

Kimmo Kiljusen ja Sari Tanuksen esittämä lakimuutos tehtäisiin 10 vuoden määräajaksi, minkä jälkeen pystytään arvioimaan sen vaikutuksia eläkejärjestelmän rahoituksen kestävyyteen ja eläketasojen kehitykseen.

Sari Tanuksen mukaan nyt työssä olevat ikäluokat, tulevat eläkeläiset hyötyisivät eniten indeksin muuttamisesta.

– Eniten on kysymys arvoista ja asenteista. Siitä kuinka kohtelemme vanhempiamme ja isovanhempiamme, jotka ovat olleet rakentamassa nykyistä hyvinvointisuomea. Kuinka hyvin tässä Suomessa voi pientä eläkettä saava eläkeläinen?, Sari Tanus kysyy tiedotteessaan.

Sekä Kiljunen että Tanus ovat Suomen Senioriliikkeen puheenjohtajia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)