Verkkouutiset

Kansanedustajat ISIS-palautuksista: Luottamus hallitukseen horjuu rajusti

Kansanedustajien mukaan suunnitelmia ISIS-leiriläisten paluusta on salailtu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Luottamus hallitukseen horjuu rajusti jo sen ensimmäisenä päivänä, kokoomuksen kansanedustaja Matias Marttinen sanoo Twitterissä.

Kansanedustaja on jakanut Twitterissä Ylen uutisen, jonka mukaan al-Holin ISIS-leiriläisten palauttamiseksi on laadittu ”aktiivinen suunnitelma”, joka on toimeenpanoa vaille valmis. Ylen tietojen mukaan al-Holin leirin naiset ja lapset on määrä siirtää Suomeen, kun kurdiviranomaiset kuljettavat henkilöt Syyrian ja Irakin väliselle rajalle.

Matias Marttinen huomauttaa, että ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoi viikko sitten, ettei hallituksella olisi massasuunnitelmaa ISIS-naisten ja lasten tuomiseksi Suomeen.

– Jos uutisen tiedot pitävät paikkansa, ministeri ei ole puhunut totta, Marttinen sanoo Twitterissä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän toisen varapuheenjohtaja Jukka Kopran mukaan on ”surullista havaita, ettei maamme punavihreään vasemmistohallitukseen voi luottaa pätkän vertaa”.

– Valehteleminen, pettäminen ja salailu ovat aina olleet keskeisiä vasemmiston vallan käytön menetelmiä kautta maailman. Näin Suomessakin nyt, Kopra tviittaa.

Kansanedustaja Heikki Vestman (kok.) on hänkin uutisesta tyrmistynyt.

– Tämä on härskiä salailua ja toimintaa. @KarnaMikko @MikkoTSavola miksi @keskusta on hallituksessa, jonka virkamiehet ovat aktiivisesti tuomassa kokonaisia ISIS-perheitä Suomeen?, Vestman kysyy.

– Ymmärrättehän: Jos jihadistit kuskataan tänne, tekin olette vastuussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)