Verkkouutiset

Kansanedustajalta kovaa kritiikkiä hallitukselle – ”maahan saatu liki miljoonaa köyhää”

Sosialidemokraattien kansanedustaja kaipaa nuorille työ- ja koulutuspaikkoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oppositiopuolue sosialidemokraattien kansanedustaja Maria Tolppasen mielestä Juha Sipilän (kesk.) hallituksen toimet työllisyys- ja koulutuspolitiikassa ovat olleet heikkoja. Säästö- ja leikkauspolitiikan aikana on hänen mukaansa syrjäytynyt yhä enemmän nuoria ja vanhempia yhteiskunnan ulkopuolelle.

– Tämän hallituksen toimilla on maahan saatu liki miljoonaa köyhää, 120 000 köyhyydessä elävää lasta ja 70 000 syrjäytynyttä nuorta, Tolppanen sanoo mielipidekirjoituksessaan sanomalehti Pohjalaisessa.

Hänen mukaansa myöskään arviot siitä, että 20 000 pitkäaikaistyötöntä olisi saanut töitä kilpailukykysopimuksen ja hallituksen linjan ansiosta eivät pidä paikkaansa.

– Se, että he ovat pois työttömyysluvuista ei tarkoita sitä, että he olisivat töissä.

Tolppasen mukaan etenkin nuorten tilanne on sellainen, johon Suomella ei ole varaa.

– Me puhumme työvoimapulasta, mutta jätämme 70 000 nuorta vaille työ-, koulutus- ja harjoittelupaikkaa.

Hänen mukaansa nyt olisi oikea aika hankkia jokaiselle syrjäytyneelle nuorelle paikka, mistä ponnistaa ja rakentaa kestävä elämä.

– Se on satsaus tulevaisuuteen, se takaa yhteiskunnan rattaiden pyörimisen, kaupan elpymisen, verokertymän ja hyvinvoinnin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)