Jukka Kopra hankki alkusyksystä taksinkuljettajan ajoluvan. / Kuva: Jukka Kopra

Kansanedustaja yllättyi taksivuorosta – ”ei ihme, ettei kannata työllistää”

Jukka Kopran mukaan yhteiskunnallisten maksujen osuus työn teettämisen yhtälöstä on edelleen liian suuri.

Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra kertoo viettäneensä viime viikonloppuna lauantai-illan ja sunnuntain vastaisen yön taksin ratissa.

– Taksinkuljettajana toimiminen oli avartava kokemus, joka antoi uusia näkökulmia myös kansanedustajan työhön. Työvuoro sujui suuremmitta kommelluksitta. Kerroin asiakkaille ajavani ensimmäistä vuoroani ja tämän kuultuaan he tuntuivat ymmärtävän ajoittaisen epävarmuuteni reittien valinnassa ja maksupäätteen käytössä, Kopra kirjoittaa blogissaan.

Hän kertoo suorittaneensa alkusyksystä taksinkuljettajan kokeen, sillä halusi ottaa tuntumaa liikennealan töihin liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenenä. Kopra teki töitä kymmenen tuntia ja ajoi vuoronsa aikana 12 asiakaskyytiä ja 164 kilometriä.

– Tekemästäni työstä yrityksen kassaan kertyi verollisena 245,80 euroa. En nostanut palkkaa työstä lainkaan, mutta työnantajan laskelman mukaan tekemäni työn teettäminen olisi maksanut noin 120 euroa. Yleinen käytäntö alalla on, että kuljettajan palkka on 35 prosenttia verottomasta myynnistä, joten tässä tapauksessa kuljettajan osuus oli 78,21 € (7,82 €/h), verojen ja pakollisten työnantajamaksujen jälkeen 46,92 € (4,69 €/h).

Hän huomauttaa, että kuljettajalle jäävä osuus jäi yllättävänkin pieneksi.

– Tämä pisti miettimään: Ensinnäkin, tämän vuoron perusteella taksinkuljettajan palkka on liian pieni. Jos ajojen määrä olisi kuukauden tällä tasolla, niin kuljettajan bruttokuukausipalkka olisi 1251 euroa (7,82 x 160 h), josta käteen jäisi noin 750 euroa. Kokoaikaisesta työstä tämä summa on liian vähän. Kyseinen ilta oli kuitenkin normaalia hiljaisempi, eli todennäköisesti ansiotaso olisi suurempi, Kopra toteaa.

– Toiseksi, laskelma havainnollistaa hyvin, että yhteiskunnallisten maksujen osuus työn teettämisen yhtälöstä on liian suuri. Kun verrataan työn teettämisen hintaa (tässä tapauksessa 120 euroa) ja siitä työntekijän käteen päättyvää osuutta (46,92 euroa) havaitaan, että vain noin kolmannes työn hinnasta päätyy työntekijälle.

– Ei ihme, että monien mielestä Suomessa ei kannata työllistää. Tämä ei koske ainoastaan taksialaa, vaan kaikkea työllistämistä.

Jukka Kopra toteaa työvuoron ajamisen olleen joka tapauksessa hyvin positiivinen kokemus.

– Oli avartavaa tehdä sitä työtä, johon liittyviä asioita eduskunta ja liikennevaliokunta käsittelee. Jo yhden työvuoron perusteella voin todeta, että taksinkuljettajan ammatti on raskasta työtä, jossa vaaditaan malttia sekä hyvää ihmistuntemusta.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt