Verkkouutiset

Maailmalla vietetään tammikuun 27. päivänä holokaustin uhrien muistopäivää. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kansanedustaja syyttää kollegaansa antisemitistisestä aloitteesta

Suomi ei Antero Laukkasen mukaan ole poikkeus juutalaisvastaisuuden kasvussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kristillisdemokraattien kansanedustajan Antero Laukkasen mielestä kansanedustaja Veronika Honkasalon (vas.) tekemä lakialoite on ”mitä suurimmassa määrin antisemitistinen ja loukkaa juutalaisia ja Israelia”.

Veronika Honkasalo kerää Laukkasen mukaan eduskunnassa parhaillaan nimiä lakialoitteeseen, jonka myötä Suomi ei saisi ostaa israelilaisia Länsirannalla valmistettuja tuotteita. Laukkasen mielestä lakialoite ”loukkaa juutalaisia ja Israelia”, sillä se on sisällöllisesti kohdistettu vain yhteen valtioon eli Israeliin.

– Juutalaisvastaisuus – antisemitismi – kasvaa Euroopassa. Suomi ei ole poikkeus, Antero Laukkanen toteaa.

– Kansanedustaja Honkasalon lakialoite vetää mietteliääksi. Miten sivistynyt Suomi, kaiken hyvin tuntemamme historian valossa suvaitsee näin avointa antisemitististä toimintaa? Onko demokratian tosiaan taivuttava avoimeen vihamielisyyteen juutalaista kansaa kohtaan? Saa nähdä, kuinka moni kansanedustaja allekirjoittaa Honkasalon lakialoitteen. Eräs sivistyksen mittari tämäkin varmasti on, hän pohtii.

Antero Laukkasen mukaan aloitteen perustelut perustuvat laajalti vääristeltyyn historian tulkintaan, jonka mukaan Israel on hyökännyt palestiinalaisten kimppuun ja valloittanut heidän hallussaan olleen itäisen Jerusalemin ja Länsirannan.

– Tosiasiassa Oslon sopimuksessa Israelin ja palestiinalaishallinnon välillä on sovittu Länsirantaa koskevat hallinto- ja turvallisuusvastuiden jaot. Sopimuksen mukaan A-alueella siviili- ja turvallisuushallinnosta vastaa palestiinalaishallinto, B-alueella on palestiinalaisten siviilihallinto ja Israelin turvallisuushallinto ja C-alueesta vastaa Israel kokonaisuudessaan. Israelilaiset siirtokunnat, joissa asuu noin 400 000 juutalaista, sijaitsevat pääasiallisesti juuri C-alueella.

Laukkanen sanoo, että toisen maailmansodan aikoihin juutalaisvastaiset lait mahdollistivat juutalaisvihan ja ihmisoikeusloukkaukset juutalaisia vastaan. Nämä samoihin aikoihin eri Euroopan maissa hyväksytyt antisemitistiset lait mahdollistivat lopulta holokaustin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)