Verkkouutiset

Veronika Honkasalo. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kansanedustaja syyttää Helsingin Sanomia transfobisesta kirjoituksesta

Kolumnissa todettiin osan transaktivisteista kiistävän biologian.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo syyttää Helsingin Sanomissa julkaistua kolumnia transfobiseksi ja ”täysin vastuuttomaksi”.

– Tekisi hyvää kirjoittajalle kuvitella lukijaksi vähemmistö. Erityisesti pääkirjoitustoimittajalla luulisi olevan hyvin suuri eettinen vastuu teksteistään varsinkin tilanteessa, jossa transnaiset ovat äärimmäisen syrjityssä asemassa, Honkasalo kirjoittaa Twitterissä.

HS:n pääkirjoitustoimittaja Annikka Mutasen kirjoitus löytyy tämän linkin takaa. Otsikolla ”Biologian osuutta sukupuolessa ja seksissä ei kannata kiistää” julkaistussa kolumnissa viitataan aluksi Britannian yleisradio BBC:n juttuun, jossa kerrotaan lesboista, joita transnaiset ovat painostaneet seksiin ja syyttäneet heitä transfobisiksi, mikäli he eivät suostu. Mutasen mukaan johtava ajatus tällaisen takana on, että transnaiset pitäisi käsittää joka suhteessa naisiksi.

– Mikäli naisen penis sammuttaa kiinnostuksen, kyse on transfobiasta, hän summaa.

Mutanen korostaa, etteivät useimmat transihmiset varmaankaan tällaiseen syyllisty, mutta että samanlaista argumentointia löytyy Twitterin suomalaisiltakin transaktivisteilta.

Kirjoituksessa todetaan muun muassa, että osa transaktivisteista on tehnyt asialleen massiivista vahinkoa yrittämällä aggressiivisesti kiistää biologisen sukupuolen merkityksen.

Mutanen kirjoittaa, että moni on hiljaa hyväksynyt oudot ajatusrakennelmat hyvän asian takia eli vähemmistöä tukeakseen.

– Biologia ei lakkaa vaikuttamasta, ajamme läpi millaisen kulttuurisen uudelleenkoulutusohjelman tahansa. Moni on hiljaa myös siinä pelossa, että saa otsaansa taantumuksellisen sortajan leiman, Mutanen muun muassa sanoo.

Väärillä keinoilla hyvän asian ajamisella voi hänen mukaansa myös olla pahoja seurauksia.

Hän kertoo osallistuneensa keskusteluun, jossa on varoitettu, että ”esimerkiksi tällä tavoin kirjoittamalla saatan edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien polkemiseen tähtäävän äärioikeistolaisen liikkeen tavoitteita”.

– Pelkään, että tuolle liikkeelle antaa enemmän vauhtia se, että ihmisiä vaaditaan leimakirveellä uhaten näkemään sellaista mitä he eivät näe, toimittaja jatkaa.

Annika Mutanen kysyy, eikö tavoitteeksi riitä, että kaikki näkevät toisissaan arvokkaan ihmisen ja jos sukupuoleen ei kiinnitettäisi ollenkaan huomiota asioissa, joissa sillä ei ole merkitystä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)