Kansanedustaja sanoo Postin irtisanomisten olevan likainen temppu

Sdp:n kansanedustajan mukaan Postia ei ole puoleentoista vuoteen kiinnostanut lakisääteinen tehtävänsä postinjakelussa.

Kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.) kummastelee, millä logiikalla Postista voidaan vähentää satoja työntekijöitä, kun postinjakelu ei tälläkään hetkellä toimi moitteettomasti.

Postin hallintoneuvoston jäsenenä vaikuttava Taavitsainen kritisoi tiedotteessaan Postin aikomusta, jonka mukaan se saattaa irtisanoa jopa 860 työntekijää.

Taavitsaisen mukaan valtionyhtiön tulee palvella kansaa ja yrityksiä. Hän syyttää Postia siitä, ettei se ole ”viimeiseen puoleentoista vuoteen välittänyt postin kulusta.”

”Työntekijöitä ei ole palkattu riittävästi ja lakisääteinen velvoite jakaa postia viitenä arkipäivänä ei ole toteutunut. Jakamatonta postia on lojunut jakelukeskuksissa. Kun riittävän monta kertaa Posti jättää aikakauslehdet jakamatta sovittuna ajankohtana, niin kyllähän sillä tavalla saa tilaukset vähenemään. Tämä on inhottavaa toimintaa lehdille, jotka ovat Postin maksavia asiakkaita”, toteaa Taavitsainen.

Kritiikkiä Taavitsaiselta saavat myös hallitus ja pääministeri Juha Sipilä (kesk.), joka on vastuussa Postin omistajaohjauksesta.

”Pari viikkoa sitten Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen väläytti mahdollisuutta luopua viisipäiväisestä jakeluvelvoitteesta osassa maata. Tällä olisi kielteisiä vaikutuksia maakunnissa kansalaisten palveluille, yrityksille sekä lehtiyhtiöille. Tämäkö on keskustavetoisen maan hallituksen tahto?”.

Taavitsaisen mielestä nyt tarvittaisiin johtajuutta, joka toisi työn ja palkan tuomaa arjen turvallisuutta suomalaisille. Valtion tehtävä on hänen mukaansa epävakauden ja työttömyyden korjaaminen, ei niiden syventäminen.

”Täysin kokonaan valtion omistama yhtiö ei saa mielestäni tehdä tällaista likaista temppua ihmisille ja koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Valtion on näytettävä mallia ja pienennettävä osinkovaatimuksiaan. Suomen kansallinen etu ovat työpaikat ja verotulot, eivät nopeat pikavoitot”, Taavitsainen vaatii.

Kommentit