Verkkouutiset

Rokotuspiste Tampereella. / LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN

Kansanedustaja muistuttaa: Ajoimme koronapassia jo viime keväänä

Moni Euroopan maa on hyödyntänyt todistusta osana yhteiskunnan avaamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronapassille on viime aikoina alkanut lytä kannatusta. Lääkärikansanedustaja Mia Laiho (kok.) huomauttaa kokoomuksen kannattaneen koronapassin käyttöönottoa jo viime keväästä lähtien.

Passi tarkoittaa, että esimerkiksi yleisötapahtumiin pääsisi rokotuksella, negatiivisella testituloksella tai todistuksella sairastetusta koronataudista.

Helsingin Sanomien mukaan koronapassille löytyy nyt tukea monien suurten puolueiden kansanedustajilta. Muun muassa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) ovat kertoneet suhtautuvansa ajatukseen myönteisesti.

Tanskassa ja monissa muissa Euroopan maissa on hyödynnetty koronapassia osana yhteiskunnan avaamista.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus selvitti asiaa keväällä julkisuudelta piilossa oikeusministeriössä. Minkäänlaisia päätöksiä ei tehty.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)