Verkkouutiset

Kansanedustaja lyttää budjettiesityksen – ”hallituksen härski sumutus”

Kokoomuksen Heikki Vestman arvostelee hallituksen budjettiesitystä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Hallitus petti ahkerien Suomen. Jo alle puolessa vuodessa hallitus on osoittanut, ettei se ole työssä käyvien suomalaisten asialla. Nyt sivalletaan keskituloisia veroraipalla ja heikennetään työnteon kannustimia, kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman toteaa tiedotteessa.

Edellinen hallitus alensi työn verotusta. Nyt Rinteen punavihreä hallitus iskee työtä tekevien kukkarolle sallimalla 250 miljoonan euron kiristyksen työn verotukseen.

– Härskiä sumutusta on se, että hallitus kehtaa vieläpä väittää, että keskituloisten verotus ”kevenee”. Tosiasiassa nimittäin keskituloisten verotus kiristyy ja progressio ankaroituu. Kahden keskituloisen taloudessa tämä tarkoittaa yli 300 euron lisälaskua vuodessa – siis lisälaskua työnteosta. Pääministeri Antti Rinne (sd.) lupasi pitää huolta ostovoimasta. Se lupaus on totaalisesti petetty.

– Meidän pitää verottaa vähemmän sitä, mitä me haluamme enemmän. Ahkeruutta. Työn verotus muistuttaa jo nykyisellään Suomessa ahkeruuden haittaveroa. Se on järjetöntä.

Vestamanin mukaan Ruotsissa toimitaan viisaammin.

– Siellä keskituloisten verotus on jo kevyempi ja progressiota alennetaan. Ruotsin sosiaalidemokraattien johtama hallitus aikoo poistaa sikäläisen ylempien tuloluokkien raippaveron. Mitä tekee Rinteen hallitus? Säilyttää epäsolidaarisuusveron, jota myös ”solidaarisuusveroksi” virheellisesti kutsutaan.

Vestman muistuttaa, että arkea, työtä ja yrittämistä kurjistaa lisäksi polttoaineverojen korotus.

– Eivät ihmiset autoile laiskuuttaan tai välinpitämättömyyttään vaan ahkeruuttaan. Historiallinen korotus kiristää bensan hintaa 6,3 senttiä ja dieselin 6,9 senttiä litralta. Kahden työssäkäyvän perheessä kyse on suuruusluokaltaan 150 euron lisälaskusta vuodessa. Siis käytännössä lisälaskua työnteosta!

– Kyse on myös oikeudenmukaisuudesta – yhtä päästölähdettä ei vain voi verottaa loputtomiin. Liikkumisella ja autoilulla on mittavia positiivisia ulkoisvaikutuksia erityisesti työntekoon ja yrittämiseen. Korottamalla polttoaineveroa hallitus on pettänyt jälleen yhden lupauksensa, ettei yrittämisen verotusta kiristetä. Tämähän osuu kipeästi suomalaisiin pk-yrityksiin.

Vestman huomauttaa myös kotitalousvähennyksen pienentämisen haitallisista vaikutuksista.

– Tässäkin sivalletaan työssäkäyviä perheellisiä sekä senioreita. Kotitalousvähennyksen leikkaus on silkkaa kateuspolitiikkaa ja lyhytnäköistä työllisyyden heikentämistä.

– Tässähän kävi juuri kuten pelkäsimme: Verot kiristyvät, arki kallistuu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)