Verkkouutiset

Edustaja kirosi täysistunnossa, puhemies huomautti

Anu Vehviläinen sanoi, että 'en halua kuulla kiroilua tästä salista'.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnassa käytiin torstai-iltana keskustelua kansalaisaloitteesta, joka on tehty suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta ja susivahinkojen estämisestä.

Vasemmistoliiton Mai Kivelä, joka on entinen Animalian toiminnanjohtaja, käytti puheenvuoron suden kuulumisesta Suomen luontoon. Siellä eläin on hänen mukaansa arvokas osa ekosysteemiä.

– Olennaista on se, että susi on erittäin uhanalainen laji, toisin kuin esimerkiksi karhu tai metsäpeura. Suomen susikanta onkin vaarassa kadota kokonaan, Mai Kivelä sanoi.

Kivelän mukaan sudet aiheuttavat vahinkoja ja ne pitää voida korvata oikeudenmukaisesti.

Kansanedustajan jatkaessa ”on myös elinkeinoja, jotka hyötyvät sudesta. Sudet työllistävät esimerkiksi matkailuelinkeinoja, luontokuvaajia ja tutkijoita” kuultiin salin toiselta laidalta perussuomalaisten eduskuntaryhmän riveistä ”ei ——–a”.

Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen napautti Kivelän puheenvuoron poikki minuutin määräajan jälkeen.

– Aika. Ja samalla totean, että en halua kuulla kiroilua tästä salista. Sanon teille ihan vakavasti, Anu Vehviläinen totesi istuntosalille puhemiehen korokkeelta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)