Terhi Koulumies. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kansanedustaja Kela-tiedoista: Uskaltaako Suomessa enää sairastua?

Terhi Koulumiehen mukaan terveydenhuoltoa sosialisoidaan.

Kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumies twiittaa tiedoista, joiden mukaan hallitus parhaillaan suunnittelee terveydenhuollon valtiollistamista rahoituskanavien kautta.

Esimerkiksi yksityisen ja työterveyshuollon lääkärin määräämistä lääkkeistä ei saisi enää Kela-korvausta, kuten ei lääkärikäynnistäkään. SDP:sta tietoja kiistettiin viikonvaihteessa. Lännen Median mukaan ehdotuksen takana kuitenkin on sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä.

– En ole varma, uskaltaako Suomessa enää sairastua, jos nämä hallituksen kaavailemat suunnitelmat terveydenhuollon sosialisoimiseksi menevät läpi, Terhi Koulumies toteaa.

– Sote-esityksessään hallitus jo esittää, että yksityislääkäreillä ei olisi enää oikeutta päättää, onko ihmisellä tarvetta erikoissairaanhoitoon eikä oikeutta arvioida sairaalahoidon tarvetta ja hoitoratkaisuja.

Kokoomuksen kansanedustajan Paula Risikon mukaan erityisen järkyttäviä ovat esitykset poistaa lääke- ja matkakorvaukset yksityislääkärin määräämistä lääkkeistä ja hoidon matkoista.

– Ne viimeistään paljastavat hallituksen ideologiaperusteisen yksityissektoriallergian, mikä on todella vakava ja vertaansa vailla, Paula Risikko sanoo.

 

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt