Verkkouutiset

Kansanedustaja ihmettelee työstäkieltäytyjiä – ”sosiaaliturvajärjestelmä on tullut tiensä päähän”

Peter Östman arvioi, että mallia tukijärjestelmän uudistamiseen voisi hakea Iso-Britanniasta ja Ruotsista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman ihmettelee Suomeen juuri perustettua Työstäkieltäytyjäliittoa ja sen ”Me kieltäydymme työstä, ja teemme sen suurella ylpeydellä” -periaatetta.

– Tällä viikolla nähtiin uusi outo ilmiö, kun joukko helsinkiläisiä aktivisteja kertoi perustaneensa Työstäkieltäytyjäliiton. Viime perjantaina liitto marssi Kampin TE-toimistoon osoittamaan mieltään nykyistä työllisyyspolitiikkaa vastaan, Östman sanoo mielipidekirjoituksessaan sanomalehti Pohjalaisessa.

Östmanin mukaan ilmiö kertoo, että Suomen nykyinen työkykyisten ja -ikäisten sosiaaliturvajärjestelmä on tullut tiensä päähän. Hänen mukaansa Suomeen tarvitaan työhön kannustava sosiaalitukimalli, joka on sekä yksinkertainen ymmärtää ja yksilökohtainen. Mallia pitäisi hakea Isosta-Britanniasta ja Ruotsista.

– Ruotsin mallin mukaisesti kaikkien pitäisi työskennellä omilla kyvyillään ja osaamisellaan yhteiskunnan hyväksi. Kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä tuensaajilla pitää olla velvollisuus hakea työtä, sekä olla mukana kuntouttavassa työtoiminnassa.

Iso-Britannian aiempi järjestelmä vastasi Östmanin mukaan Suomen monimutkaista nykyjärjestelmää, mutta 2013 lanseeratussa uudistuksessa kuusi tarveharkintaista työttömyysturvaetuutta ja verovähennysoikeutta yhdistettiin.

– Tutkimusten mukaan brittituen piirissä olevat työllistyvät aiempaa nopeammin. 90 prosenttia kaikista asiakkaista kertoi, että heidän työllistymissopimuksensa antaa heille paremmat lähtökohdat löytää työtä. Tuki ei ole mikään perustulo, vaan tukea saa vain aktiivisuutta vastaan. Tuenhakija sitoutuu aktiivisuustoimiin ja työllisyysohjelmiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)