Verkkouutiset

Yksi sana aloitti kaupunkien riidan

Kokoomuksen Markku Eestilän mukaan keskittämisasetuksessa on todennäköisesti Suomen kallein tai -sana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Markku Eestilän mukaan Jyväskylä ja Kuopio on saatu yhden sanan takia kiistelemään keskenään.

Markku Eestilä on jakanut Facebookissa Savon Sanomien uutisen, joka on otsikoitu Jyväskylä ei hyväksy leikkausten siirtoa KYSiin – sovittelu Kuopion kanssa tulossa.

Kaupunkien kiistan taustalla on terveydenhuoltolain keskittämisasetus, jonka mukaan Jyväskylä siirtäisi Keski-Suomen keskussairaalasta vuodessa noin 350 vaativaa leikkausta Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

Jyväskylä on vastustanut voimakkaasti uudistusta. Kuopiossa sen sijaan ei ole ollut tarvetta kritisoida muutosluonnosta, sillä Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhosen mukaan se voi kohdentaa resursseja Kuopiolle.

Markku Eestilä katsoo, että kiistan taustalla on ”edellisen valtioneuvoston kyvyttömyys ratkaista havinaisiin syöpäleikkauksiin liittyvä asia”.

– Asetukseen jätettiin ”tai” sana, jolla ongelma eli leikkauksien kotipaikan määrittely sysättiin erityisvastuualueille tapeltavaksi. Päättämättömyys on siis tämänkin rähinän takana, Markku Eestilä kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

– Asetuksen tarkoitus oli keskittää harvinaisten syöpäsairauksien leikkaukset viiteen yliopistolliseen sairaalaan, mutta tai sanalla kylvettiin riidan siemen. Hyvin on siemen itänyt. Kyseessä on todennäköisesti Suomen kallein ja eniten riitaa aiheuttanut tai -sana.

Markku Eestilän mukaan on järkevää, että pienessä maassa harvinaisempia operaatioita keskitetään yliopistollisille sairaaloille. Hänen mukaansa asia ei kokonaisuudessaan ole helppo asia päätettäväksi.

– Mutta eikö siitä kansanedustajille ja ministereille makseta, että tekevät myös ikävät päätökset? Uudessa asetusluonnoksessa lievennetään muiden leikkausten lukumäärävaatimuksia. Ehkä sieltä löytyy yhteistyön avaimet?, Markku Eestilä pohtii.

– Viime kädessä taloudellinen tehokkuus on siitä kiinni, miten prosessit hallitaan ja miten johdetaan. Tämä unohtuu näissä sotemekkaloissa toistuvasti.

https://www.facebook.com/markku.eestila/posts/3163963173633157

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)