Verkkouutiset

Kansalliskustannuksen journalistipalkinto Markku Huuskolle

Uuden Suomen päätoimittaja palkittiin uraauurtavasta työstä verkkojournalismin parissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko on saanut Kansalliskustannuksen journalistipalkinnon.

”Uusi Suomi on kehittynyt vuosien varrella yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, ja erityisesti sen keskustelufoorumi on toiminut edelläkävijänä. Päätoimittajan uutisnälkä ja myönteinen johtamistapa ovat taanneet sen, ettei Uudesta Suomesta tullut päiväperho vaan pysyvä osa suomalaista mediaa”, Kansalliskustannus perustelee.

Markku Huusko on toiminut Uuden Suomen päätoimittajana koko sen olemassaoloajan. Uusi Suomi perustettiin vuonna 2007 Huuskon ja edesmenneen Niklas Herlinin johdolla.

– Arvostan sitä, että Kansalliskustannus huomioi riippumattomassa Uudessa Suomessa tehdyn pitkäjänteisen journalistisen työn. Sitä työtä tekee pieni, mutta sitäkin innostuneempi toimitus nyttemmin osana Alma Talentin mediaperhettä.

– Omistan tämän palkinnon edesmenneelle hyvälle ystävälleni Niklas Herlinille, jonka kanssa Uuden Suomen 2007 perustimme. Hän teki lehden herättämisen henkiin verkossa ja sen kehittämisen  Suomen johtavaksi yhteiskunnallisen keskustelun areenaksi mahdolliseksi, Huusko sanoo.

Kansalliskustannuksen journalistipalkinto luovutettiin neljännen kerran. Palkintoraadin puheenjohtajana toimi Kansalliskunstannuksen hallituksen puheenjohtaja Leena Puntila. Muut jäsenet olivat Kansalliskustannuksen hallituksen varapuheenjohtaja Ara Hopia, eläkkeellä oleva politiikan toimittaja Unto Hämäläinen ja Kauppalehden toimittaja Olli Herrala.

Kansalliskustannus haluaa palkinnollaan tukea yhteiskunnalista toimitustyötä. Kansalliskustannus on mediayhtiö, jonka tuotteita ovat politiikan uutispalvelu Verkkouutiset ja kuukausittain ilmestyä printtilehti Nykypäivä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)