Iso-Britannian ehkä kuuluisin poliitikko Winston Churchill totesi jo ennen ensimmäistä maailmansotaa, että uhka rauhalle ja hyvinvoinnille ei tule kansainvälistä yhteistyötä tekevien maiden suunnalta. Se tulee sieltä, missä turvaudutaan tätä yhteistyötä rapauttavaan protektionismiin ja epäterveeseen nationalismiin. Churchill leimattiin sodanlietsojaksi, ja hänen varoituksensa hitlerismin noususta sai vastaansa pilkkaa.
Ihmisen muisti on lyhyt. Sata vuotta ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen edessämme siintää tulevaisuus, jossa rauhan, ihmisoikeuksien ja ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi perustetut kansainväliset instituutiot menettävät vaikutusvaltaansa. Itsekästä nationalismia edustavat ja kansainvälistä yhteistyötä kammoavat protektionistiset ja autoritaariset johtajat ovat tehneet paluun. Seuraukset ovat tuttuja kahdesta maailmansodasta.
Tästä varoittavien huoleen reagoidaan tänäkin päivänä liian usein piikittelyllä tai välinpitämättömästi. Poliitikkojen juhlapuheissa rauha, ihmisoikeudet ja kansainvälisten instituutioiden merkitys korostuvat, mutta omalla toiminnallaan erityisesti suurten kansallisvaltioiden päättäjät osoittavat kerta toisensa jälkeen häkellyttävää itsekkyyttä ja lyhytnäköisyyttä.
Toisen maailmansodan jälkeen Churchill edisti paitsi Euroopan unionin syntyä, myös Yhdistyneiden Kansakuntien muodostumista. Ilman näiden poliittisten instituutioiden kautta tehtyä työtä rauhan, ihmisoikeuksien ja hyvinvoinnin eteen, maailma olisi merkittävästi huonompi paikka kuin se nyt on. On valitettavaa, ettei tätä aina muisteta, ja kahdenväliset sopimukset ovat osin ajaneet kansainvälisten sopimuksien ohi kansojen välisissä suhteissa.
Viimeisten vuosien aikana sekä YK että EU ovat kohdanneet vastoinkäymisiä, ja niiden arvovalta kansainvälisen politiikan näyttämöllä on pienentynyt. YK:n kompastuskivenä on kiristynyt maailmanpoliittinen tilanne ja suurvaltojen lisääntynyt tyytymättömyys järjestön toimintaan. EU on kärsinyt erityisesti maailmanlaajuisesta talouskriisistä, sisäisestä epävakaudesta ja brexitistä. YK:n ja muiden kansainvälisten instituutioiden toimintakykyä koettelevat myös kansainväliset kriisit, kuten Syyrian sisällissota ja Venäjän aggressiot Ukrainaa kohtaan.
Ratkaisun avaimet löytyvät EU:n ja YK:n tiivistyvästä yhteistyöstä ja EU:n vaikutusvallan kasvattamisesta YK:n sisällä. Kun Kiina, Venäjä ja jopa Yhdysvallat haastavat kansainvälisen yhteistyötä entistä enemmän, jää erityisesti EU:n tehtäväksi korostaa kansainvälisten sopimusten merkitystä ja arvoa. Kahdenvälisten sopimusten tielle ei pienten valtioiden eikä edes Euroopan suurmaiden kannata lähteä.
Euroopan unionilla on Yhdistyneissä kansakunnissa niin sanottu korotetun tarkkailijan asema. EU:lla, toisin kuin muilla tarkkailijoilla, on paitsi puheoikeus YK:n yleiskokouksessa, myös esitys-, vastaus-, repliikki ja asiakirjojen kierrätysoikeus. Iso-Britannian EU-eron jälkeen unionin ja sen jäsenmaiden on tarkasteltava vakavasti roolejaan YK:ssa ja otettava askeleita niiden vahvistamiseksi.
EU:n uniikkia asemaa ja oikeuksia on hyödynnettävä merkittävästi nykyistä enemmän. Tämä tarkoittaa aktiivista tukea YK:n työlle ihmisoikeuksien, rauhan, kehityspolitiikan ja muiden YK:lle keskeisten politiikan sektorien saralla. EU:lla on loistava tilaisuus esittää reformeja YK:n toimintaan yhteisymmärryksessä EU-jäsenmaiden kanssa ja koordinoida EU-jäsenmaiden toimintaa YK:ssa. Näin voidaan vastata paineeseen, jota maailman suurvaltojen lyhytnäköinen toiminta asettaa kansainväliselle politiikalle.
Eurooppa ja koko maailman on maksanut kovan hinnan menneisyyden virheistä. Korulauseiden sijasta nyt kaivataan tekoja, jotka vahvistavat koko maailman uskoa siihen, ettemme toista näitä virheitä vaan jatkamme kansainvälisen yhteistyön, rauhan ja ihmisoikeuksien tiellä. Tämän mahdollistavat vahva Euroopan unioni ja sen tukema toimintakykyinen YK.
