Verkkouutiset

Kanarialle lentäneelle kohujohtajalle lähes 30000 euron lomarahat

Eronnut Ruotsin valmiusviraston johtaja lomaili Las Palmasissa myös syksyllä mutta ei käyttänyt lomapäiviään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsin vallanpitäjät ovat joutuneet vuodenvaihteessa kohun keskelle koronavirusohjeitten vastaisen käytöksensä vuoksi. Myrskyn silmään on joutunut poliitikkoja pääministeri Stefan Löfveniä (sd.) myöten.

Välipäivinä uutisoitiin, että turvallisuus- ja valmiusvirasto MSB:n johtaja Dan Eliassonin vietti joulua perheensä kanssa Kanariansaarilla. Eliasson erosi MSB:n johdosta kohun seurauksena.

Ruotsin hallitus ja terveysviranomaiset ovat kehottaneet painokkaasti kansalaisia olemaan matkustamatta ulkomaille muuta kuin aivan välttämättömässä pakkotilanteessa.

Dagens Nyheter on kertonut Eliassonin matkustaneen Las Palmasiin myös marraskuussa. Nyt DN kertoo, että Eliasson ei käyttänyt marraskuiseen lomamatkaansa lomapäiviään eikä nimittänyt sijaista matkansa ajaksi. Eronsa yhteydessä hän saa lähes 300 000 kruunua eli lähes 30 000 euroa lomarahoja vuoden aikana pitämättömistä lomapäivistä.

Eliassonilla on MSB:ssä kertynyt 36 pitämätöntä lomapäivää. Hänen kuukausipalkkansa on 165 500 kruunua eli lähes 16 500 euroa. Hän oli kesällä lomalla viisi viikkoa, mutta teki tuona aikana myös töitä.

− Yleisesti voidaan todeta, että ei ole epätavallista, että virastojohtajan on käytettävä loma- ja pyhäpäiviä työntekoon. He voivat kompensoida sitä olemalla vapaalla muina päivinä. Pandemian takia töitä on tehtävä usein vaikkapa kotoa tai loma-asunnolta käsin, MSB:n lehdistösihteeri Josefin Morge kommentoi DN:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)