Verkkouutiset

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Kallis superase olikin fiasko, USA:n kongressi vaatii vastauksia

Aiemmista lupauksista huolimatta raidetykin kehitystyö vaikuttaa hyytyneen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain kongressi on vaatinut laivastolta vastauksia epäonnistuneena pidetystä huipputeknologisesta raidetykistä.

Laivasto oli jättänyt hankkeen ilman rahoitusta omassa budjettipyynnössään vuodelle 2022, mutta kongressi myönsi tästä huolimatta miljoonia dollareita hankkeen elvyttämiseksi. Alahuoneen edustajat ovat vaatineet kattavaa selontekoa siitä, kuinka paljon rahaa aseeseen on jo käytetty ja mitä sen saaminen valmiiksi edellyttäisi.

Laivaston tutkimuskeskus ONR:n mukaan ”vallankumouksellinen” ase perustuu ruudin tai muun kemiallisen reaktion sijasta massiiviseen sähköpulssiin. Ammukset lähtevät tykistä yli kuusinkertaisella äänennopeudella ja niiden kantomatkaksi arvioidaan yli 150 kilometriä.

War Zone -sivuston mukaan elektromagneettisen raidetykin käytännön suorituskyky on osoittautunut huomattavasti mainospuheita heikommaksi. Laivasto päätti viime kesänä perua rahoituksen useaan kertaan myöhästyneeltä hankkeelta.

Kongressin myöntämän rahoituksen tarkoituksena on säilyttää raidetykkiteknologiaan liittyviä tietoja ja osaamista, jotta laitteita voidaan mahdollisesti käyttää muissa tulevissa asehankkeissa.

Yhdysvaltain laivaston johto oli arvioinut raidetykkien laivatestien alkavan jo 2010-luvun puolivälissä. Alustavia prototyyppejä kokeiltiin mantereella sijaitsevissa testilaitoksissa, mutta edistystä ei ole tiettävästi tapahtunut tämän jälkeen. Kongressin kiinnostukseen voivat vaikuttaa myös tiedot, joiden perusteella Kiina olisi jo kokeillut vastaavaa teknologiaa merellä.

Laivastolla on vajaat kolme kuukautta aikaa vastata kongressin alahuoneen valiokunnan kysymyksiin elektromagneettisen raidetykin tilasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)