Verkkouutiset

Kaleva: Koronan tartuntavaara merkittävä 15 minuutin jälkeen

Koronavirukselle altistuneisiin henkilöihin yritetään ottaa yhteyttä torstaina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Wuhanin koronavirukselle Suomessa altistuneisiin henkilöihin yritetään ottaa yhteyttä tänään torstaina, kertoo Kaleva. Kartoituksesta ja seurannasta vastaa Lapin sairaanhoitopiiri.

Altistumisajan arvioidaan alkaneen perjantaina tai lauantaina, mikä vähensi mahdollisesti altistuneiden määrän 15:een. Suurin osa heistä on ulkomaalaisia.

Altistuneita seurataan maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksen mukaisesti 14 vuorokauden ajan lisätartuntojen välttämiseksi.

– Voimme reagoida hyvin nopeasti, jos oireita esiintyy, kertoo Lapin sairaanhoitopiirin ylilääkäri Markku Broas.

Hänen mukaansa koronavirustartunnan saaneen kanssa on vietettävä samassa tilassa vähintään 15 minuuttia ennen kuin altistumisriski on merkittävä.

Potilas on 32-vuotias Kiinan kansalainen, joka oli lähtenyt viime viikon lopulla Wuhanista Suomeen. Hän jatkoi Helsinki-Vantaan lentoasemalta Ivaloon ja edelleen Saariselälle.

Sunnuntaina hän alkoi saada hengitystieinfektion oireita. Viruksesta sairastunut henkilö on oleillut oireita saatuaan vain Saariselän alueella.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan virus ei ole alustavien tietojen erityisen tarttuva. On myös epävarmaa, tarttuuko se oireettomana lainkaan.

Viruksen sairastuttama potilas on kuumeinen, mutta ei tarvitse esimerkiksi tehohoitoa.

Koronavirustapauksia oli keskiviikkona vahvistettu Kiinassa jo noin 6 000, ja virukseen kuolleita oli maassa jo yli 130. Kiinan ulkopuolella 15 maassa oli tartuntoja 68.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)