Verkkouutiset

Kalastusyrittäjiä uhkaa tuhansien eurojen valvontamaksu

Suomen Yrittäjien mukaan osa yrittäjistä joutuisi todennäköisesti lopettamaan liiketoimintansa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Yrittäjät vaatii maa- ja metsätalousministeriötä luopumaan elintarvikevalvontamaksujen korotusaikeista. Valvontamaksut uhkaavat järjestön mukaan moninkertaistua esimerkiksi kalastus- tai tilapuotityrityksille.

Korotukset liittyvät Yrittäjien mukaan esitysluonnokseen uudeksi elintarvikelaiksi. Valvottavilta elintarvikealan yrityksiltä kerättävistä valvontamaksuista tulisi vuosittaisia ja kiinteitä. Vuosimaksua pitää maksaa, vaikkei tarkastuksia omalle kohdalle sattuisikaan.

– Käytännössä valvontamaksut voivat moninkertaistua, jopa kymmenkertaistua esimerkiksi kalajalostustoiminnassa verrattuna nykyisiin maksuihin, kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin Suomen Yrittäjistä sanoo.

Yrittäjien mielestä valvonnan kohteiden ei tule yksin kantaa valvonnan kustannuksia. Jos maksuja täytyy tarkistaa, korotuksia tulee lieventää olennaisesti. Maksun suuruus voisi olla sidottu yrityksen liikevaihtoon ainakin pienemmässä yrityskoossa.

– Isolla osalla sisävesiemme kalastusyrittäjiä liikevaihdot ovat pieniä. Jos maksut nostettaisiin suunnitelman mukaan jopa 5 000 euroon vuodessa, osa yrittäjistä joutuisi todennäköisesti lopettamaan liiketoimintansa, Grekin arvioi.

Hänen mukaansa esitys on ristiriidassa myös Euroopan yhteisen kalastuspolitiikan kanssa, jonka tavoitteena on tukea pienimuotoista rannikkokalastusta.

Elintarvikelakiluonnoksen lausuntoaika päättyi tänään perjantaina. Laki etenee yhtä aikaa maakuntauudistuksen kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)