Verkkouutiset

Kaksosten ja kolmosten äideille ehdotetaan helpotuksia

Kansanedustaja Timo Heinosen mukaan perheet ovat nyt eriarvoisessa tilanteessa raskauden aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen monikkoraskauksien maksuttomasta erikoissairaanhoidosta.

Suomessa syntyy vuosittain kaksosia noin 750 perheeseen ja kolmosia 5—10 perheeseen. Suurempia monikkoraskauksia on erittäin harvoin. Heinonen huomauttaa, että kyseisissä raskauksissa myös riskit ovat suurempia.

– Muun muassa ennenaikaisen synnytyksen ja vauvan pienipainoisuuden riskit ovat moninkertaiset normaaliin raskauteen verrattuna. Monikkoraskaudessa normaali raskausajan seuranta ei ole riittävää. Täten normaalien, maksuttomien, neuvolapalveluiden sijaan perhe määrätään erikoissairaanhoidon piiriin.

Tällä hetkellä erikoissairaanhoito ei ole perheille maksutonta. Mahdollinen vakuutus ei vaikuta asiaan, sillä monikkoraskaus ei ole sairaus.

– Perheen kustannukset raskaudenaikaisesta hoidosta nousevat suurimmillaan useisiin tuhansiin euroihin, kun monikkoraskauksia ei voida luotettavasti seurata neuvoloissa, sillä sikiöiden kasvua voidaan seurata tarkasti vain ultraäänellä. Kaikki sf-mitat ja neuvolakäyrät ovat vain yhden lapsen raskauksiin sopivia, Timo Heinonen toteaa.

– Näin ollen meillä on tilanne, että yhden lapsen odottaja pääsee Suomessa maksuttomien neuvolapalveluiden piiriin, mutta kaksos- ja kolmosperheet joutuvatkin maksamaan raskauden normaalista seurannasta.

Heinosen mukaan raskausaikaa ja sen aiheuttamia kuluja tulisi helpottaa poliittisin päätöksin. Hän kehottaa hallitusta muuttamaan lakia ja käytänteitä niin, että myös monikkoraskaudesta johtuva erikoissairaanhoidon seuranta olisi neuvoloissa tapahtuvan seurannan tapaan maksutonta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)