Kun Venäjä käy presidentti Vladimir Putinin johdolla julmaa hyökkäyssotaa Ukrainassa, on arvostetun ruotsalaisen historiantutkijan Peter Englundin mukaan syytä muistaa, että näennäisesti ylivoimaistenkin suurvaltojen sotaretket ovat usein jääneet tavoitteistaan tai johtaneet suoranaiseen fiaskoon.
Vaikka esimerkkejä menneistä epäonnistumisista löytyy paljon, Vladimir Putinin päätös hyökätä Ukrainaan on Englundin mielestä todennäköisesti suurin strateginen virhe, jonka yksikään suurvallan johtaja on tehnyt sen jälkeen, kun Adolf Hitler joulukuussa 1941 julisti sodan Yhdysvalloille.
– Historiantutkijoilla on vielä tänäkin päivänä vaikeuksia selittää, miksi Hitler otti tuon kohtalokkaan askeleen. (Führer itse oli riemuissaan ja juhlisti sitä tapojensa vastaisesti samppanjalla), Englund sanoo Dagens Nyheter -lehdessä.
Sodanjulistuksellaan Hitler lisäsi maailman kiistatta suurimman talousmahdin jo ennestäänkin runsaslukuiseen vihollistensa joukkoon ja vauhditti siten merkittävästi maailmansodan päättymistä natsi-Saksan tappioon.
– Haluan korostaa, että vaikka Putinin päätös hyökätä Ukrainaan on suunnilleen yhtä typerä kuin Hitlerin sodanjulistus vuonna 1941, se ei millään tavoin vähennä Ukrainan kohtaaman hyökkäyksen vakavuutta tai sitä uhkaa, joka nyt kummittelee meidän kaikkien yllä – päinvastoin, Englund toteaa.
”Nämä roistot eivät riitä”
Päättäessään hyökkäyksestä Putin näyttää Englundin mukaan aliarvoineen täydellisesti niin Ukrainan puolustuskyvyn ja -tahdon vastarintaan, lännen yhtenäisyyden ja kyvyn nopeisiin vastatoimiin kuin omat sotilaalliset kykynsä.
Ellei Venäjä onnistu valloittamaan Kiovaa, Putin on hänen mukaansa tosiasiallisesti hävinnyt sodan. Koska Venäjän asevoimien sotilaiden motivaatio kaupunkisodankäyntiin on kyseenalainen, tehtävään on ilmeisesti tarkoitus käyttää myös Wagner-sotilasyhtiön palkkasotilaita, tšetšeenitaistelijoita ja hätäisesti värvättyjä syyrialaisia.
– Nämä univormuihin sonnustautuneet roistot eivät kuitenkaan siihen riitä. Ei myöskään Venäjän armeija, vaikka se uskaltaisi käyttää joukkojaan. Ukrainan pääkaupungissa asuu yli kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin Tukholmassa, sen pinta-ala on itse asiassa suurempi kuin New Yorkin ja sen puolustajat ovat erittäin motivoituneita. Jäljelle jää Venäjän klassinen sotilaallinen ratkaisu: tulivoima. Vastustaja täytyy pommittaa alistumaan, Englund sanoo.
Vaikka venäläisjoukot tuhoavat nyt systemaattisesti muita ukrainalaisia kaupunkeja, Kiovan kohdalla kynnys on kuitenkin ratkaisevasti korkeampi.
– Puhumme kaupungista, jota venäläiset etnonationalistit kutsuvat imperiumin kehdoksi ja Venäjän ortodoksipiispat ”meidän Jerusalemiksemme”. Sama logiikka, jonka vuoksi kaupunki halutaan valloittaa, tekee sen tuhoamisen vaikeaksi, hän toteaa.
– Putin panosti salamasotaan, ei nopeimpana, vaan ainoana tapana voittaa sota. Kun konflikti lännen kanssa pitkittyy, hän häviää sen, oli se sitten kylmä, kuuma tai haalea. Tämä pätee nähdäkseni siinäkin tapauksessa, että hän onnistuisi miehittämään Ukrainan.
”Kaikki sillat on poltettu”
Englundin mielestä Putinin päätös on suurin strateginen virhe sitten Hitlerin sodanjulistuksen vuonna 1941 ennen muuta siksi, että sen seuraukset ovat vakavia ja traagisia Venäjälle itselleen.
– 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun alkuvuosina eli unelma siitä, että Venäjästä – suuresta ja kauniista Venäjästä – voisi tulla normaali maa, luonnollinen osa Eurooppaa kaikkien asianosaisten eduksi, iloksi ja kunniaksi. Mutta matkalla utopiaan tapahtui jotain. Ehkä kyse oli niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin että maa joutui varkaiden, gangstereiden ja vanhojen KGB:n agenttien käsiin, hän sanoo.
– Nyt kuitenkin tiedän, että kaikki sillat Venäjän taloudelliseen, poliittiseen ja kulttuuriseen modernisointiin on poltettu. Tämän Ukrainaa vastaan käytävän kaikin tavoin järjettömän sodan varjolla viimeisetkin avoimuuden rippeet on tuhottu, hän toteaa.
– Putin on onnistunut kahdessa viikossa raunioittamaan 30 vuodessa saavutetun taloudellisen edistyksen. – – Venäjä on eristyksissä, syrjäytynyt, halveksittu ja sokea. Se kykenee pysyttelemään pinnalla valtavien fossiilisten polttoainevarantojensa avulla, mutta kiihtyvän ilmastonmuutoksen myötä niiden merkitys kutistuu ja lopulta ne muuttuvat arvottomiksi.
